10. Painon hallintaa

Monet Yhdysvaltoihin vaihtoon lähteneet ovat lihoneet. Kymmenisen kiloa lisää ei ole vielä liioittelua. "Freshmen -fifteen" -sanonta tarkoittaa, että yliopistossa opiskelujen alkaminen tarkoittaa ensimmäisenä vuonna viidentoista paunan eli kahdeksan kilon lihomista. Olemme siis ostaneet vaa'an. Ensimmäisen kolmen viikon kokemuksella paino ei kummallakaan meistä ole vielä onneksi noussut. Päivitämme tilannetta.

Hankalaksi painonhallinnan täällä tekee kauppojen ruokavalikoima. Kevyttuotteita on todella vaikea löytää. Juusto-osastolta löytyy cheddaria, parmesaania yms., mutta kevytversioita on todella harvoin tarjolla. Jugurttipuolella useita jugurtteja mainostetaan low-fat-tuotteina, mutta vaikka rasvaa ei olisi paljoa, sokeria on sitäkin enemmän. Jugurtit ovat todella makeita verrattuna suomalaisiin. Leipä on valkoista pullaa. Kuitupitoisin tähän mennessä löytämäni vaihtoehto on monivilja paahtoleipä. :)

Pikaruokapaikkoja on pilvin pimein. Lähiseudulta löytyy mm. McDonald's, Del Taco, TacoBell, Starbucks, Togo's, In and Out, Busy Bee, El Tarasco, Carl Junior... Valinnan varaa siis löytyy. Yliopistolla ei ole samanlaista kouluruokalaa kuin suomessa vaan useita pikaruokapaikkoja. Epäterveellistä ja jos yliopistolla söisi päivittäin -kallista. Pikaruokapaikkojen puolesta täytyy kuitenkin sanoa, että monet paikat tarjoavat myös salaatteja terveellisinä vaihtoehtoina.

Hieman aiheesta poiketen; kävimme eilen paikallisessa "apteekissa". Täällä "apteekit" myyvät karkkia, t-paitoja, meikkejä, hajuvesiä, ruokaa, juomaa, täyttävät tulostimien mustepatruunoita...niin ja myyvät jopa lääkkeitäkin. Ostimme karkkia. Huomenna täytyy mennä salille harjoittamaan painon hallintaa. :)

9. Tarinoita uima-altaalta

Viime viikolla menimme grillaamaan asuntokompleksimme allasalueelle. Grillaamassa oli jo nainen pienen poikansa kanssa. Nainen puhui puhelimessa ja katselimme kauempaa, että naisella on habaa enemmän kuin monella miehellä. Myöhemmin Santtu kysäisi naiselta, tietääkö tämä hyviä kuntosaleja tässä lähettyvillä. Meille selvisi, että nainen on Denise Hoshor, joka on kilpaillut kehonrakennuksessa ja ollut mukana Mrs. Olympia kisoissa vuonna 2000. Olimme niin hämmästyneitä, ettemme osanneet kuin ällistellä. Kisojen jälkeen Denise tosin sai lapsensa ja on nyt palaamassa kilpailemaan, mutta enemmänkin fitnes puolelle. (Jos joku on niin utelias, että googlettaa kuvia, niin Denise on menettänyt paljon mrs. olympia kisojen aikaisesta massastaan.)

Samana päivänä myöhemmin toinen asuntokompleksimme managereista sattui altaalle rupattelemaan meidän kanssa. Asuntokompleksin, jossa asumme, omistaa yritys, jolla on kolme omistajaa: isä, poika ja hiljainen yhtiökumppani. He aloittivat bisneksen 80-luvulla ja omistavat nyt 70 vastaavaa asuntokompleksia. Meidän asuntokompleksissamme on 136 asuntoa ja tuotto, joka omistajille jää käteen (kun kaikki korjaustyöt yms. on vähennetty) on 2,3 miljoonaa vuodessa. Nyt kaikki voivat dollarin kuvat silmissä kalkuloida, kuinka paljon rahaa firma tekee vuosittain. ;)

Lisäksi manageri kertoi omistaneensa ennen tuotantoyhtiön kahden yhtiökumppaninsa kanssa. Yhtiö teki tv-ohjelmia ja työskenteli isommille, tunnetuille tuotantoyhtiöille. Jokaisella yhtiömiehellä oli oma roolinsa yhtiössä, asuntokompleksimme manageri hoiti markkinointia. Hän oli niihin aikoihin menossa naimisiin ja tarvitsi rahaa ulos firmasta. Niinpä hän keskusteli asiasta raha-asioista vastaavan naisen kanssa. Nainen väitti, että rahaa ei ollut ja että firma oli jopa velkaa. Mies ei uskonut vaan vaati kokousta heti seuraavaksi aamuksi. Seuraavana aamuna mies saapui paikalle toisen yhtiökumppaninsa kanssa. Toimisto oli tyhjennetty ja nainen oli lähtenyt rahat mukanaa. Kyseinen nainen teki myös muita rikoksia ja nyt FBI etsii häntä. (Émme vastaa tarinoiden totuuden mukaisuudesta. Muutokset tarinoihin pidätetään tekijöillä. All rights reserved ja silleen.)

Otimme tuossa pari päivää sitten lämpömittarin mukaan uima-altaalle. Auringossa oli todellakin 55 astetta lämmintä. Ei näkynyt muita altailla, ei kovin yllättävää. Keskipäivällä aurinko on kuumimmillaan ja voitte kuvitella millasta on istua autossa tässä säässä. Mentiin sitten viime viikon tiistaina kauppaan keskellä päivää. Istuttiin autossa ja miulla oli valkoset caprit jalassa. Kyllä hävetti mennä kauppaan, kun olin hikoillu niin paljon, että housut oli takaa läpimärät. Santeri lohdutti sanomalla, että onneks miulla on valkonen takapuoli. Kiva. Laihduimme molemmat kilon parin tunnin kauppareissuilla.

8. Kurssit

No niin, täällä on koulu alkanut, eikä blogia ole sen vuoksi vähään aikaan päivitetty. Miulla on viisi kurssia, luentoja on vähän (15 tuntia viikossa), mutta luettavaa sitäkin enemmän. Täällä kurssit kestävät puoli vuotta ja jokaiselle ostetaan kirja, joka käsitellään kurssin aikana. Koulun kirjastosta ei löydy oppikirjoja samoin kuin Suomessa. Jokaisella kurssilla on loppukokeen lisäksi yleensä pari välikoetta. Lisäksi kurssista riippuen voi olla pistokokeita, ryhmätöitä yms. Kerron seuraavaksi hieman valitsemistani kursseista, jotta muut tänne opiskelemaan haluavat, tietävät mitä odottaa.

Federal Income Taxation (eli tuloverotus)
Kolmen luentokerran kokemuksella: älä valitse verotusta, jos et ole lukenut verotusta Suomessa. Älä valitse verotusta, jos englannintaito ei ole hyvä. Älä valitse verotusta, jos et ole valmis lukemaan aivan älyttömästi. Kuten opettajamme aloitti ensimmäisen luennon: "Kaikki materiaalit on luettava kolmesti, jotta ne oppii. Jos ensimmäinen kielesi ei ole englanti tarvitset todennäköisesti yhden ylimääräisen lukukerran. Laskentatoimen alta verotus on ulkomaalaiselle kielellisesti kaikista vaiken alue verrattuna esimerkiksi kululaskentaan. Jos et ole aikaisemmin lukenut Yhdysvaltain verotusta, joudut tekemään enemmän töitä. En silti sano, etteikö kurssin läpäiseminen olisi mahdollista." Niinpä. Kirja maksoi $190.

Ensimmäisen kappaleen lukeminen oli aivan älyttömän hankalaa, mutta lukeminen taitaa helpottua pikkuhiljaa, kun oppii termistöä. Kuitenkin täällä verotuksessa on paljon poikkeavuuksia Suomeen verrattuna esim. tax credit, jonka mukaan vähennyksiä voidaan tehdä suoraan verosta (Suomessa vähennykset tehdään tulosta). Se että saa itse ihmetellä näitä käsitteitä yms. on hyyyvin aikaa vievää.

Introduction to Real Estate (eli kiinteistömarkkinat)
Koska kiinteistömarkkinat on täällä iso bisnes, jossa liikkuu paljon rahaa, kiinteistön välitystä ja kaikkea kiinteistömarkkinoihin liittyvää voi opiskella yliopistossa. Luentoja on ollut vasta muutama ja koska pohjatietoja ei aiheesta ole niin paljoa ei kurssista voi vielä oikein mitään kertoa. Santeri on myös tällä kurssilla. Olemme opiskelleet iltaisin katsomalla telkkarista kanavaa, josta tulee pelkästään ohjelmia, joissa ihmiset esimerkiksi pyrkivät nostamaan talonsa arvoa remontoimalla ennen myyntiä tai ohjelmia, joissa esitellään saman hintaisia taloja eri alueilta. (Samoja juttuja tulee Suomessa, mutta en muista ohjelmien nimiä.) Kirja maksoi $70 käytettynä.

Business & Its Legal Environment
Kurssilla lähdetään liikkeelle Yhdysvaltain oikeusjärjestelmästä ja käydään läpi useita oikeustapauksia. Tässä kurssikuvaus: Examines laws and regulations affecting the business environment and managerial decisions including the legal system and methods of dispute resolution. Topics include torts, crimes, contracts, product liability, business organization, employment, antitrust, environmental protection; incorporates ethical considerations and international perspectives. Uses case studies.

Opettajana kurssilla on herra Delbridge. Hän opettaa myös toista juridiikan kurssiani. Hänen vaimonsa on halvaantunut, joten mies on pikemminkin lomalla opettaessaan, muutoin hän hoitaa kotona vaimoaan, vaikka hänen toinen kätensä ei toimi. Delbridge on aikanaan ollut fyysikkona vuosikymmeniä, suorittanut myös maisterin kauppatieteistä ja on oikeustieteen tohtori. Hän ei enää toimi asianajajana, koska työ olisi niin raskasta. Joka tunnin alussa pappa antaa meille elemänohjeita. Se on aika herttaista. :)

Delbridgen kursseilla on istumajärjestys. (Kyllä, istumajärjestys yliopistossa.) Heti ensimmäisellä tunnilla pappa huomasi, että olen kahdella hänen kurssillaan. Miulle oli laitettu istumapaikka luokan puoliväliin, mutta Delbridge sanoi siirtävänsä miut eturiviin, koska olen kahdella hänen kurssillaan. Molemmilla kursseilla istun suoraan opettajan pöydän edessä. Kurssin kirja maksoi käytettynä muistaakseni n. 90 dollaria.

International Legal Environment of Business
Myös herra Delbridgen kurssi. Kurssikuvaus on seuraavanlainen: Study of the international legal environment in which firms operate. Case studies in the areas of treaties and laws, EU, NAFTA, international contracts, regulation of imports, exports and competition, government policies, enforcement of property rights and issues involving ethical responsibilities. Kirja maksoi käytettynä $120.

Consumer Behavior (eli kuluttajakäyttäytyminen)
Ainut kurssi, jossa opettajana on nainen. Koska Amerikan pitäisi olla asiakaspalvelun, markkinointikikkojen yms. luvattu maa niin myös markkinointia täytyi valita. Tässä vaiheessa kurssista on pidetty vasta aloitusluento, joten paljoa kerrottavaa ei vielä ole. Kurssin tarkoituksena on oppia ymmärtämään millä perusteella kuluttajat tekevät ostopäätöksiä ja miten niihin voi vaikuttaa. Käytetyn kirjan hinta oli $127.

7. Matkakassa

Kaikkia vaihtoon lähteviä varmasti kiinnostaa tietää mitä täällä oleminen maksaa. Yhdysvallat on Eurooppaa kalliimpi vaihtokohde, mutta muistuttaisin, että juuri nyt euron kurssi on lähes 1,4 dollariin nähden.

Ennen matkaa kuluja syntyy tietenkin lentolipuista. Meillä yhteensuuntaan liput maksoivat 570 €/hlö, sitä halvemmalla saa mitä aiemmin varaa. Varasimme omamme huhtikuussa, joten meno-paluuta ei ollut vielä saatavilla vuoden 2008 toukokuulle. Kesällä lennot on muutenkin kalliimpia kuin talvisin. Lisäksi lennon hintaan vaikuttaa paljon se minä viikonpäivänä lentää. Omat lentomme löysimme vertaa.fi palvelusta.

Muita kuluja on toefl -testi, jossa testataan englannin taitoa. Se taisi maksaa 150 dollaria ja pitää suorittaa jo ennen kuin edes hakee vaihtopaikkaa. Lisäksi passin pitää olla voimassa 6kk takaisin Suomeen saapumisen jälkeen, passin uusiminen maksaa muistaakseni 50 €. Tietysti kannattaa hankkia lääkkeet mukaan jo Suomessa ja uusia mahdolliset rokotukset. Itse otin matkaa varten hepatiitti A rokotteen, joka pistetään kahdesti ja maksaa 50 €/pistos. Jäykkäkouristuksen uusin myös, mutta se on ilmainen.

Yksi henkilö saa viedä Yhdysvaltoihin käteisenä 10 000 dollaria. Enempää ei kannata viedä tai joutuu virkavallan kanssa tekemisiin. Tietenkään ei ole myöskään turvallista kantaa tuollaista rahasummaa mukanaan. Meillä oli molemmilla käteisenä 6000 dollaria. Santulla oli vaatteiten alla rahavyö, jossa oli 8000 dollaria, molemmilla oli rahapussissa 1000 dollaria ja miulla oli rinsikoitten sisässä pari tonnia. Parilla tonnilla ei saa vielä kovin isoja tissejä. :)

Olimme ajatelleet, että 12 000 riittäisi jonkin aikaa, mutta parissa ekassa viikossa paloi 11 000 dollaria. Kulurakenne oli suunnilleen seuraavan kaltainen:
auto 6800
takuuvuokra 500 (voi olla jopa 2500)
1.puolen kuun vuokra 850 (muutimme 11.8, täällä ei veloiteta koko kuuta)
auton vakuutus 800 (heti maksettava osuus, muuten 125/kk)
käyttötavaraa 200 (arvio: keittiötavaraa, puhelimet yms.)
bensat 18.8 mennessä 200 (arvio)
sähköyhtiön avausmaksu 90
muita kuluja lukematon määrä (esim. ruokaa)
yhteensä noin 11 000 dollaria

Jatkossa kuluja tulee kuukausittain vuokrasta 1175, sähkö, internet (jos nyt joskus saadaan kiinteä), ja auton vakuutus 125. Muita isoja menoja tulevat olemaan koulukirjat, jotka todennäköisesti maksavat 1000 dollaria/hlö/vuosi.

Nokkelat varmaan huomasivat, että listasta puuttuivat kokonaan huonekalut. Ikeasta ostimme halvan patjan nyt ainakin alkuun. Huonekaluja ostimme pihamyynneistä kokonaisella kahdellakymmenellä dollarilla. Lisäksi tänään (18.8) oli vaihto-oppilaille tarkoitettu paikallisen kirkon ja yliopiston järjestämä furniture-give-away, josta jokainen vaihto-oppilas sai hakea kaksi tavaraa ilmaiseksi. Aikainen lintu madon nappaa ja olimme paikalla ensimmäisten joukossa. Saimme hyväkuntoisen sohva -ja nojatuoliyhdistelmän, olohuoneen pöydän ja keittiötuolin. Aiemmin aamulla ostimme pihamyynnistä keittiönpöydän viidellä dollarilla. Jo West Hillsissä olimme hankkineet tv-tason viidellätoista dollarilla. Sohvat olivat erittäin hyvä saalis, sillä vastaavan tasoiset maksaisivat Salvation Armyn (pelastusarmeija) myymälöissä todennäköisesti 200 dollaria. Loppupäivästä oli vielä lupa ottaa kaikkea mitä oli jäljellä. Santeri kävi katsomassa, mutta lähes kaikki oli mennyt. Jäljellä oli kuitenkin läjä rupuisen näköisiä levyjä, joista kasaamalla saisi kirjoituspöydän. Santtu otti levyt, kasasimme pöydän, joka olikin yllättävän siisti. Nyt meillä on huonekalut. :)

6. International orientation

Viime torstaina ja perjantaina (16.-17.8) meillä oli koululla international orientation kansainvälisille opiskelijoille, joita tänä lukuvuonna aloitti yhteensä n. 200. Meitä suomalaisia on täällä neljä; saksalaisia, intialaisia ja japanilaisia oli paljon. Ensimmäisenä päivänä meille kerrottiin siitä kuinka ihmeellinen maa Amerikka on eli opiskelusta jenkkiläisessä yliopistossa. Saimme aiheesta oikein kirjasen "U.S. Classroom Culture". Meille kerrottiin, että tunnilta saa mennä vessaan lupaa kysymättä, mutta jos aikoo lähteä aikaisemmin niin siitä on hyvä mainita tunnin alussa. (Puhumme siis yliopistosta.) Täällä kirjastossa kirjat ovat aiheittain avoimissa hyllyissä ja niitä saa ihan itse ottaa hyllystä ja selailla. (Kaikkialla tämä ei ilmeisti ole selvää, toisissa maissa kirjat täytyy pyytää kirjastosta ja ne ovat kaapeissa.) Meille oli puhumassa yliopistolta tyyppi, joka ilmeisesti työkseen kiersi kirjastoja ympäri maailmaa. Oli kuulemma käynyt yli kahdessa sadassa kirjastossa.

Lisäksi meille kerrottiin, että tunnilla pitää keskustella, opettajia saa "haastaa" eikä tarvitse olla samaa mieltä, koulutöissä ei saa käyttää lähteinä toisten tekemiä koulutöitä vaan pitää käyttää tieteellisiä artikkeleita...yms. Kyllä tuntui siltä kuin tyhmälle puhuttaisiin. Täällä yliopistossa opiskelu ilmeisesti vastaa aika paljon Suomen lukiota käytäntöjensä puolesta. Ehkä noista opeista oli sitten joillekin hyötyä...

Toisena päivänä kerrottiin sitten jo enemmän asiaa. Tänne tulevien opiskelijoiden tulee valita kursseja vähintään kahdentoista credits -pisteen arvosta (enintään kuudentoista). Mikäli on valinnut minimin eli 12 niin kursseja voi jättää pois vain erittäin tiukoista syistä lomakkeen täyttämällä. Muutoin viisumin ei katsota enää olevan voimassa vaan joutuu lähtemään maasta. Tärkeää tänne tulevaisuudessa opiskelemaan tuleville on tietää se, että jos on valinnut minimikurssimäärän, kurssia EI saa jättää kesken vain lopettamalla luennoilla käymisen. Jos huomaa, että kurssista tulee huono arvosana niin kannattaa mieluummin ottaa F eli failed (hylätty) kuin merkintä "keskeyttänyt", sillä jos kurssimäärä ei täyty niin joutuu pois maasta. F paperissa kuitenkin täyttää kurssimäärän, vaikka kokeen reputtaisikin.

Meillä varsinaiset luennot alkavat ensi maanantaina 20.8. Esimerkiksi minulla on tunteja maanantaisin klo 13-17, tiistaisin 19-22.00 ja keskiviikkoisin 13-22.00 (keskiviikkona on kyllä parin tunnin hyppytunti). Muina päivinä ei ole luentoja, vaikka olen valinnut maksimimäärän kursseja. Kuten varmaan huomasitte, luennot jatkuvat täällä todellakin iltakymmeneen. Niin myöhään ei ole enää turvallista liikkua yksin ulkona, joten Santeri tulee tiistaisin hakemaan miuta koululta ja keskiviikkona meillä on viimeiset tunnit yhdessä niin mennään sitten samaa matkaa kotiin. Santerilla puolestaan on koulua vain maanantaisin ja keskiviikkoisin.

5. CSUF

California State University Fullerton (CSUF) on arvostettu yliopisto erityisesti kaupallisen koulutuksen alueelta undergraduate eli kanditasolla. Opiskelijoita koko yliopistossa on lähemmäs 40 000 (Vertaa Lappeenrannan kuuteenkymmeneen tuhanteen asukkaaseen.)

Kampus on valtava verrattuna omaamme Lappeenrannassa. Kampuksen toisessa päässä ovat rakennukset luentoja, hallintoa yms. varten ja toisessa päässä urheilukentät. Pelkästään sen päädyn, jossa luennot pidetään, läpikäveleminen vie tovin. Suuret parkkipaikka alueet ympäröivät kampusta, mutta tietenkään paikkoja ei kaikille riitä ja parkkeeraaminen alueella on kuulemma lähes mahdotonta. Koululle voi ostaa vuoden parkkiluvan, muutoin parkkeeraaminen maksaa 5 dollaria päivässä.

Yliopistolla on omia urheilujoukkueita, jotka täkäläisessä kulttuurissa ovat erittäin merkittäviä kouluille. Myös koulun kirjakauppa on "hieman" Aalefin kauppaa isompi. :) Olin hämmästynyt suuresta määrästä koulun omia tuotteita: CSUF vaatteita, vihkoja...yms. Koululla on myös oma poliisilaitos, jossa on 20 poliisia. Poliisit eivät työskentele suoranaisesti koululle vaan kyseessä on yksi poliisilaitos muiden seassa. Yliopistolla on kuitenkin siellä täällä "hätäpuhelimia", joista voi esimerkiksi illalla koulun loppuessa klo 21.45 soittaa poliisin saattamaan omalle ajoneuvolle. Koulun alueella poliisit valvovat yleistä järjestystä, selvittävät rikoksia jne. kuten muuallakin.

4. Asunto

Asuntomme on kaksio eli 1-bedroom apartment. Meillä on suuri olohuone, jossa on vino katto. Yksi seinistä on oikestaan kokonaan ikkunaa. Makuuhuone on hieman pienempi ja myös makuuhuoneessa on yksi seinä kokonaan ikkunaa, vastakkeisella seinällä on isot peilikaapit. Täällä ei tyypillisesti ole lainkaan hyllyjä vaatekaapeissa, ainoastaan tangot henkareille. Lattia on tietysti upottavaa kokolattiamattoa, joka on ehkä epäkäytännöllisin materiaali mitä kuvitella saattaa... Keittiö on pienehkö, mutta siisti. Sekä keittiössä, että vessassa tasot ovat muovista kivijäljitelmää ja lattia on vinyyliä. Hassua on että, suihku ja vessanpönttö ovat yhdessä pienessä kopissa, mutta lavuaari ulkopuolella.

Heti ensimmäisenä iltana huomasimme myös, että täällä ei ole kylpykopissa lainkaan lattiakaivoa, joten jos vettä roiskuu ammeen puolelta lattialle, se jää lillumaan siihen. Tosi epäkätevää. Niin ja täällä kuten muuallakin on suihku+ammeyhdistelmä. Hassu huomio suihkusta on se, että suihku on asennettu kiinteästi niin alhaalle, ettei Santtu mahdu sen alle seisomaan suorassa.

Asunnostamme ei valitettavasti ole näkymää minnekään. Meillä on patio, jossa on korkeat betoniseinät. Makuuhuoneen ja olohuoneen ikkunat ovat patiolle päin, joten ulos ei näe mistään. Toisaalta täällä on päivisin niin kuuma, että verhot täytyy kuitenkin pitää ikkunoiden edessä koko ajan, joten ei näkymästä olisi paljoa iloa kuitenkaan.

Niille vinkkinä, jotka tulevaisuudessa etsivät asuntoa täältä; yksiöt ovat saman hintaisia tai lähes saman hintaisia kuin kaksiot. Asuntoa vuokratessa täytyy muistaa kysyä mitä vuokraan sisältyy ja mitä papereita asuntokompleksille pitää toimittaa, että voi hakea vuokralaiseksi. Osassa asuntokomplekseista vaaditaan maksu myös pelkästään vuokralaiseksi hakemisesta. Maksu tulee siis takuuvuokran lisäksi. Takuuvuokra kuitenkin palautetaan, mikäli asunnossa ei ole siivoamisen tarvetta tai muita vaurioita. Lisäksi kannattaa huomioida asunnon turvallisuus esim. asunto, jossa on lasiseinät ensimmäisessä kerroksessa suoraan kadulle ei varmasti ole kovin hyvä vaihtoehto.

3. Muuttopäivä

Pääsimme muuttamaan The Lake apartmetns asuntokompleksiin 11.8. Muuttopäivänä oli noin neljäkymmentä astetta varjossa. Aamulla kiersimme West Hillsissä garage ja yard saleja eli pihamyyntejä, joissa ihmiset myyvät vanhaa tavaraansa. Huonekaluja ei pahemmin ollut myynnissä, mutta löysimme pikku telkkarin kymmenellä dollarilla, pari pöytälamppua reilun dollarin kappale, tv-tason ja digitaalisen herätyskellon yhteensä viidellätoista dollarilla. Lisäksi Santeri halusi pienen, sisällä pidettävän "suihkulähteen", joka maksoi kolme dollaria. Ihme kyllä, kaikki laitteet toimivat. Olimme jo kerran aikaisemmin poimineet tien reunasta mukaan tv:n, jossa luki "it works", mutta joka ei kuitenkaan täysin toiminut. Täällä ihmisillä on tapana heittää tavaroitaan tienreunaan, josta niitä voi ottaa jos haluaa. Koska täällä ei sada koskaan, tavaroiden voi antaa lojua. Garage ja yard/moving -saleja löytää ajelemalla lähiöalueilla, joista löytyy viittoja tai lukemalla Penny Saver lehteä, joka jaetaan kaikille ilmaiseksi.

Lähdimme ajamaan Linnaloiden luota West Hillsistä iltapäivällä kolmen jälkeen. Olimme aiemmin soittaneet ja varmistaneet, että asunto on remontoitu ja että pääsemme muuttamaan sovittuna päivänä. Meidän oli määrä saapua asuntokompleksille ennen viittä. Freewayllä liikenne ei kuitenkaan liikkunut juuri lainkaan. Jouduimme matkalta soittamaan myöhästyvämme ja sitten ajoimme tietysti vielä väärästä liittymästä. Täällä navigaattorin ohjeita on välillä vaikea seurata, koska kaistoja on niin paljon. Olimme perillä kaksikymmentä minuuttia yli viisi. Onneksemme huomasimme, muiden muuttajien saapuneen meidän kanssa samaan aikaan. Hekin olivat arvioineet ruuhkan väärin.

Vuokrasopimuksen allekirjoittaminen oli mielenkiintoista. Saimme lomakkeita nenän eteen allekirjoitettavaksi aakkosjärjestyksessä: lomake A, B, C...yhteensä kuusitoista lomaketta ja kokonaisuudessaan noin kaksikymmentä paperia. Sopimuksessa lupasimme muun muassa testata viikottain palovaroitinta, joka asennettiin neljän metrin korkeuteen kattoon, pukeutua asiallisesti fitness centerillä, liikuttaa autoamme vähintään kahden viikon välein, ymmärtää ettei omistaja lupaa alueen turvallisuutta, olla käyttämättä/tuomatta huumeita aluelle, ilmoittaa kaikesta epäilyttävästä toiminnasta ja ilmoittaa mahdollisesta homeesta. Meni aika kauan allekirjoittamissa. Sitten saimme useita avaimia eri oviin ja lopulta pääsimme kantamaan tavaroita asuntoomme.

Tavaroiden kantaminen oli rankkaa, vaikka meillä ei mitään isoa ollutkaan. Asuntomme on toisessa kerroksessa ja miulta meinasi loppua voimat tv-tasoa kannettaessa. Ensin miuta alkoi hysteerisesti naurattaa jyrkkien portaiden puolivälissä ja viimeisillä portailla melkein itkettämään, kun en meinannut päästä kahta viimeistä rappusta ylös. Nenästä vaan hiki tippui. No saatiin sitten se tv-taso ylös ja Santeri joutui yksin kantamaan auton penkit ylös. (Ne piti irroittaa tavaroiden siirtämistä varten.) Onneksi tässä lähistöllä asuu nyt pari poikaa Lappeenrannan yliopistosta, jotka saa sitten tulla meille sohvankantajiksi, jos joskus halpa sohva löydetään.

Illalla lähdettiin vielä käymään Ikeassa ostamassa välttämättömimmät tavarat kuten patja ja tyynyt. Seuraavina päivinä jouduimme ramppaamaan kaikissa halpakaupoissa (Ikea, Wall-Mart, 99 cent's store). Parin ekan muuttopäivän ajan olimme ihan rättiväsyneitä

2. Auton hankinta

Auton etsimisen aloitimme muistaakseni selaamalla internetissä yahoo.autos.com -sivustoa, joka muistuttaa paljon Suomen nettiauto-sivustoa. Vastaavia sivustoja löytyy muitakin. Sivuilta löytyy myös Kelly's bluebook, joka antaa auton arvon yksityisten välisessä kaupassa tai autoliikkeestä ostettuna. Autoa etsiessä täytyy huomioida onko auto läpäissyt pakokaasumittauksen ja onko sillä mahdollisesti salvaged-title eli onko auto vaurioitunut. Täällä ei ole katsastuksia autoille kuten Suomessa. Pakokaasumittaus on ainut virallinen tarkastus, joka pitää läpäistä. Salvaged-title puolestaan pudottaa auton arvoa huomattavasti, vaikka auto olisi korjattu kolaroinnin jälkeen. Jos jollain autolla on jostain syystä huomattavan alhainen hinta yksityisten välisessä kaupassa niin on syytä epäillä, että kaikki ei ole kunnossa. Hyvillä autoilla hinta on yleensä sama tai hieman alhaisempi kuin mikä Kelly's bluebook-arvo on.

Autoa etsiessä huomasimme pian, että hyvät autot menevät käytännössä heti. Otimme yhteyttä ihmisiin, jotka olivat muutama päivä aikaisemmin jättäneet ilmoituksensa, mutta autot olivat menneet heti. Kävimme katsomassa yhtä volvoa, josta myyjä pyyti viittätuhatta dollaria. Auton rekisterikilven tarra oli vuodelta 2005. Jotta autolla voi ajaa, täytyy olla oikean vuoden rekisteritarra. Autolla ei siis oltu ajettu. Myyjä oli kuitenkin hankkinut autolle väliaikaisen rekisteröinnin, josta oli lappu. Lisäksi ihmettelimme verhoilun kurttuisuutta ikkunoiden lähellä. Myyjä selitti meille kurttuisuuden johtuvan kuumuudesta: "Näitä näkee paljon täällä." Ihmettelimme, sillä itse en koskaan ollut nähnyt että nahkaverhoilu olisi ollut kurtussa sillä tavoin.

Myyjä oli armenialainen ja selitti alunperin ostaneensa auton, koska se piti toimittaa hänen kotimaahansa, mutta ostajat eivät koskaan ostaneetkaan sitä. Nyt auto oli seisonut pihassa ja mies aikoi rakentaa omakotitalon ja halusi eroon kaikesta turhasta. Emme ostaneet autoa vaan sanoimme miettivämme. Myöhemmin kuulimme, että kurttuinen verhoilu todennäköisesti johtuu siitä, että auto on kolaroitu ja huonosti korjattu. Lisäksi tarinat siitä kuinka auto piti toimittaa kotimaahan ovat tuttuja autohuijareiden juttuja. Autoa ostavan kannattaa aina mennä myyjän kanssa DMV:hen tekemään paperit, jos ostaa auton yksityiseltä.

Perheen, jonka luona majailimme, isä hankkii työkseen autoja USAsta Suomeen. Hän oli perjantaina 10.8 menossa Auto Auction tapahtumaan eli ammattilaisille tarkoitettuun huutokauppaan, joten saimme katsoa internetistä etukäteen listan myyntiin tulevista autoista ja valita sieltä ne, jotka meitä eniten kiinnostivat. Ennen varsinaisen huutokaupan alkua autokauppiailla on mahdollisuus tutustua autoihin ja varsinaisen huutokaupan alkaessa huutaa autoja, jotka heitä miellyttivät. Auto Auctionissa on myynnissä noin tuhat autoa, joista puolet myydään. Tapahtuma kestää pari tuntia eikä ole tarkoitettu kuin ammattilaisille.

Saimme autoksemme vuoden 2001 Crysler Town and Country minivanin. Maksoimme autostamme 6200 dollaria, joka oli suunnilleen autokaupan trade-in-valuen eli sisäänostoarvon verran. Yksityisten välisessä kaupassa auton arvo olisi hieman yli 7000 dollaria ja autokaupasta ostettuna reilut 9000 dollaria. Lisäksi maksoimme 600 dollaria veroja.

Täällä myös käytetyistä autoista maksetaan vero. Veron määrä voi vaihdella asuinpaikasta riippuen, Fullertonissa veroprosentti on muistaakseni 7,75 kun taas West Hillsissä se on 8,25. Lisäksi kaikkeen käyttötavaraan mitä kaupoista ostetaan tulee päälle vero, jota EI ilmoiteta hinnoissa. Tämä oli meille yllätys ensimmäisellä kauppareissulla.

Autolle täytyi myös hankkia vakuutus. Vakuutusyhtiöissä olimme varmaan kaksi tuntia. Lopputuloksena vakuutus, josta piti heti maksaa noin 800 dollaria ja sen jälkeen 124 dollaria kuussa. Vakuutus otettiin Santerin nimiin, koska minulla ei ollut vielä ajokorttia. Vakuutus kattaa myös muiden henkilöiden kolaroinnit kysyisellä autolla PAITSI niiden, jotka asuvat saman katon alla vakuutuksen omistajan kanssa. Vakuutus ei siis olisi kattanut minun kolarointia. Olimme kuitenkin suunnitelleet, että jos ajan kolarin sanon olleeni vain käymässä Santulla ja että asun Linnaloilla, sillä olin ajokorttiin ilmoittanut kirjallisen kokeen yhteydessä Linnaloiden osoitteen. Olisin voinut jättää osoitteen pysyvästi korttiini ja jos olisin kolaroinut he olisivat vahvistaneet, että asun heidän luonaan. Oletimme, että vakuutus kahdelle on huomattavasti kalliimpi kuin yhdelle. Kysyimme lopuksi, mitä maksaisi, jos muutamme yhteen ja minut lisättäisiin Santun vakuutukseen. Kuukausihinta nousi dollarilla. Nyt täytyy sitten soittaa vakuutusyhtiöön ja ilmoittaa, että olemme muuttaneet yhteen.

1. Ensimmäisten päivien kuulumiset

Tänään on 14.8.2007 ja ensimmäinen päivä, jolloin on aikaa alkaa kirjoittaa tätä blogia. Matkamme Californiaan alkoi torstaina 2.8 puoli neljän aikaan aamuyöllä, kun lähdimme Kausalasta kohti lentokenttää. Lensimme ensin Saksaan Dusseldorfiin. Lentokone oli aivan älyttömän pieni, mutta kuitenkin suihkumoottorikone. Meitä oli ehkä noin kolmekymmentä ihmistä lennolla. Lento meni mukavasti ja koneesta poistuessamme kysyimme neuvoa lentoemännältä minne mennä Dusseldorfin kentällä. Lentoemäntä neuvoi meitä etsimään "transfer deskin", jotta emme joutuisi turvatarkastuksiin uudestaan.

Dusseldorfin kenttä oli iso emmekä ensin löytäneet sieltä mitään. Kävimme sitten infosta kysymässä minne meidän pitäisi mennä. Info neuvoi meille oikean tiskin, joka oli todella kaukana sieltä missä olimme. Löysimme tiskin, mutta tyttö tiskin takana sanoi, että olemme viimeiset lennolle ilmoittautuneet emmekä voi saada vierekkäisiä paikkoja. Jouduimme turvatarkastuksiin uudestaan. Olimme ostaneet Linnaloille, perheelle jonka luo menimme aluksi, tuliaisiksi fazerin suklaata. Onneksi emme vieneet esimerkiksi viinipulloa, sillä jouduimme kaatamaan kaikki juomat pois turvatarkastuksessa.

Viiletimme hirveää haipakkaa kentällä, ettemme vaan myöhästyisi lennolta. Lopulta päädyimme odottamaan lentoa pieneen kuumaan tilaan, johon täytyi mennä henkilöllisyystarkastuksen läpi. Alueelta ei päässyt pois ja lento oli myöhässä. Lennon kapteenia ei näkynyt missään eikä lento siksi päässyt lähtemään ajoissa. Lopulta lento sitten lähti tunnin myöhässä. Koneessa onnistuimme kuitenkin vaihtamaan paikkoja niin, että pääsimme vierekkäin -vessan viereen tosin.

Lento meni mukavasti, luin kolmesataa sivuisen kirjan lennon aikana ja Santtu luki Kalifornian ajokortin kirjalliseen kokeeseen. Lento ei loppujen lopuksi tuntunut niin pitkältä kuin se todellisuudessa oli. Olo oli kyllä nuhruinen pitkän matkustamisen vuoksi emmekä nukkuneet matkalla juuri lainkaan.

Perillä Los Angelesin kentällä piti ensin jonottaa tarkastukseen, jossa tarkistettiin passi, viisumi, otettiin sormenjäljet ja pelottava virkailija murahteli kysymyksiä siitä mitä aion USAssa tehdä. En varmaan ikinä ole nähnyt yhtä työhönsä kyllästynyttä virkailijaa. Jonot olivat hirveän pitkiä ja tungoksessa oli älyttömän kuuma. Alueella oli pari naurettavaa tuuletinta. Jonottamisessa taisi mennä kokonaisuudessaan kaksi tuntia.

Matkalaukut kuitenkin löytyivät nopeasti. Mie tosin olin niin väsynyt, etten enää jaksanut liikutella omaa laukkua, joten Santtu joutui raahaamaan molemmat. LAXin kentällä meitä oli vastassa Linnaloiden perheen tyttö, joka vei meidät kotiinsa. Ilma oli hirveän kuuma ja miulle tuli melkein heti huono olo autossa (kuuma ilma, juoman puute, unen puute). Huonoa oloa ei yhtään auttanut se, että liikenne oli ensin "stop and go" eli autot liikkuvat pikkusen ja pysähdys ja uudestaan ja uudestaan... Stop n' go liikennettä seurasivat mutkikkaat vuoristotiet, sillä suunnistimme West Hillsiin, joka sijaitsee pohjois LAssä. Automatka kesti noin puolitoista tuntia. Olimme perillä paikallistaa aikaa viiden ja kuuden välillä illalla. Kokonaisuudessaan matkustamiseen meni siis 24 tuntia.

Perillä pääsimme pulahtamaan Linnaloiden uima-altaaseen ja miun huono olokin alkoi helpottaa. Täällä uima-altaat ja poreammeet pihoilla ovat melko tyypillisiä. Illalla saimme hyvän lounaan. Jaksoimme seurustella perheen kanssa ilta yhdeksään ennen kuin menimme nukkumaan. Olin kyllä matkan jälkeen niin väsynyt, että olisin voinut nukahtaa heti. Seuraavana aamuna heräsimme seitsemän maissa.

Heti perjantai aamuna 3.8 lähdimme etsimään asuntoa Fullertonista. West Hillsistä on Fullertoniin noin kuudenkymmenen mailin ajomatka, jonka ajamiseen menee tunnista kahteen tuntiin riippuen ruuhkasta freewayllä. Kävimme kysymässä asuntoa suunnilleen neljästätoista paikasta. Täällä vuokra-asunnot sijaitsevat asuntokomplekseissä, joissa on jokaisessa oma vuokratoimisto, asuntoja kymmenistä satoihin ja yleensä uima-altaita yms. Asuntokompleksi ovat aidattuja alueita ja vuokrat pyötivät noin 1200 dollarin paikkeilla. Toisen kerroksen asunnot ovat yleensä hieman kalliimpia kuin ensimmäisen kerroksen, sillä ensimmäiseen kerrokseen murtaudutaan helpommin sisään. Seuraavaksi hieman kokemuksia eri asuntokomplekseista.

Piccadilly Apartments:
Piccadilly sijaitsee aivan California State University Fullertonin (CSUF) vieressä. Siellä meidät vastaanotti puolikuuro 80-vuotias mummeli, joka toisteli jatkuvasti "What, honey?" Varsinaisesti yhtään asuntoa ei ollut vapaana, mutta koska oli mahdollisuus, että viikonloppuna tulee peruutus niin mummeli näytti meille kuitenkin paikkoja. Asuntokompleksin uimallas oli niin roskainen, että mietin tosissani uisinko siinä lainkaan. Lisäksi uima-allas oli monikaistaisen tien vieressä. Välissä oli vain rautalanka-aita ja pikkuisen pusikkoa. Auto olisi voinut suistua tieltä suoraan uima-altaaseen. Myöhemmin kuulin, että uima-altaan kunnosta voi päätellä paljon siitä millaisessa kunnossa asuntokompleksi ylipäätään on.

Koska yhtään asuntoa ei ollut vapaana, mummeli näytti meille oman asuntonsa. Kompleksissa oli menossa asuntojen keittiöiden remontointi ja mummon asunnon keittiö oli jo remontoitu. Asunto, joka olisi mahdollisesti vapautunut oli vielä remontoimatta. Lisäksi voi olettaa, että jos mummeli oli asunut viimeiset 50 vuotta omassa asunnossaan niin se varmaan oli asuntokompleksin hyväkuntoisin.

Vuokra olisi ollut tuhat dollaria ja kaikki muut kulut. Lisäksi olisi pitänyt toimittaa mm. financial statementsin, jotka olimme toimittaneet koululle. No loppujen lopuksi asuntoa ei Piccadillysta edes vapautunut.

La Ramada:
Meidät otti vastaan keski-ikäinen kyllästyneen oloinen nainen, joka selvästi epäili vuokranmaksukykyämme. Asuntokompleksi oli ok, keittiö ei ollut täysin varusteltu ja vuokra olisi ollut 1210 dollaria ja päälle muut kulut. La Ramadaan olisi pitänyt toimittaa kaksi viimeistä palkkanauhaa ja miljoona muuta lappua vuokranmaksukyvystämme.

The HomeStead:
Asuntokompleksi oli varsinaisten bling bling tyttöjen pyörittämä. Kompleksin managereilla oli korkeat korot, jakkupuvut ja muutenkin viimeisen päälle laitetetut hiukset yms. Asuntokompleksissa oli neljä uima-allasta, kaksi fitness centeriä ja huone, jossa oli tarjolla lukemista, naposteltavaa ja tv. Yksi managereista näytti meille valmiiksi sisustettua esittelykaksiota, mutta ei yhtään varsinaista asuntoa. Hän ei myöskään halunnut lähteä näyttämään meille fitness centeriä, joka oli "niin kaukana" eli todellisuudessa muutamien satojen metrien päässä. Vuokra olisi ollut 1360 dollaria ja muut kulut. Sanoimme harkitsevamme (niin kuin kaikkialla) ja että tulisimme takaisin.

Seuraavana päivänä kävimme uudestaan HomeSteadissa ja kahdessa muussa asuntokompleksissa. Homesteadissa kysyimme missä vapaana oleva asunto olisi, manageri näytti meille kartasta paikan ja saimme mennä kurkkimaan asuntoa aidan taakse. Meitä ei edes päästetty alueelle, manageri ei lähtenyt mukaan eikä aikonut näyttää asuntoa ennen papereitten kirjoittamista. Aidan takana kurkkiessamme porteista ajoi nainen mustangilla ja kysyi meiltä harkitsemmeko muuttavamme kompleksiin. "Älkää muuttako, johtajat tekevät paljon lupauksia, joita eivät pidä. Fitness centerillä on ollut laitteet kolme kuukautta rikki" nainen huusi. Siinä syy, miksi emme päässeet katsomaan fitness centeriä. Missähän kunnossa asunto olisi ollut... lähdimme sitten pois. Ei ollut kovin hyvää mainosta.

The Lake Apartments:
Nimensä mukaisesti asuntokompleksin piha koostuu kokonaan pienistä lammikoista, joissa on värikkäitä kaloja, ankkoja ja kilpikonnia. Alueella on uima-allas ja poreallas. Asuntokompleksi on rakennettu varmaan 1970-luvulla. Piha on todella kaunis, mutta kyllä täälläkin on pikku juttuja rempallaan, kun kunnolla tarkastelee. Täällä kaiken voi korjata maalaamalla. :) Asuntokompleksi on tosi siirtynyt nyt uudelle managementille, joka kovasti kunnostaa aluetta. Täältä valitsimme asuntomme. Managerit ovat todella mukavia ja vuokra on 1175 dollaria + sähkö ja internet. Keittiö on poikkeuksellisesti täysin varusteltu: liesi, jääkaappi, uuni ja mikro.
Pääsimme muuttamaan asuntoomme vasta 11.8, sillä asuntomme remontoitiin täysin edellisten muutettua pois. Vieläkin haisee maali. Kaapit maalattiin ja keittiö tasot vaihdettiin. Myös kokolattiamatot vaihdettiin. Täällä on kaikkialla sellaiset paksut kokolattiamatot, joihin uppoaa kävellessä.

Aika Linnaloiden luona kului nopsaan, sillä koko ajan oli paljon tekemistä. Kävimme DMVssä (Department of motor vehicles) tekemässä ajokorttihakemukset. Edellisten meidän yliopistosta Lappeenrannasta täällä vaihdossa olleiden kokemusten perusteella pelkäsimme, että ajokortin saaminen on hankalaa, koska meillä ei ole USAn sosiaaliturvatunnuksia, mutta mitään ongelmia ei ollut. Menimme luukulta luukulle lappujen kanssa ja kävimme valokuvassa. Sitten sain täytettäväksi taas jonkun lapun, joka olikin kirjallinen ajokoe. Ainoastaan Santerin oli tarkoitus tehdä koe heti ja miun vasta myöhemmin, koska en ollut lukenut. No, siinä sitä sitten oltiin lappu kädessä niin ei auttanut muu kuin arvata. Santeri pääsi läpi, mie en. Osan kysymyksistä saattoi päätellä, mutta osaa ei millään voinut tietää.

En ollut edes voinut kuvitella, että täällä ajokortin kirjallinen osio olisi lappu rasti ruutuun -kysymyksiä, kun Suomessa se tehdään tietokoneella ja on tilannekuvat yms. No, se että en päässyt koetta läpi ei haitannut mitään, koska täällä ajokortti maksaa vain 27 dollaria ja kirjallisen saa tehdä kolme kertaa. Luin pari päivää ja pääsin sitten läpi. Tähän mennessä Santeri on käynyt jo ajokokeessakin ja saanut ajokortin, mutta miulla on ajokoe vielä käymättä.

Lisäksi kävimme pankissa avaamassa tilit tänne. Se onnistui helposti, vaikka virkailija laittoikin Santerin nimeksi "Sanetri T. Helsinki". Kyllä miuta nauratti. Pankkivirkailija kysyi meiltä heti olemmeko vaihto-oppilaita. Lopuksi kysyimme, mistä hän tiesi, kun emme olleet kerenneet edes suutamme avata. Kuulemma siitä, että mie oon niin valkonen. Ainoat valkoiset ihmiset, jotka täällä menee pankkiin on kuulemma vaihto-oppilaita. Kaikki muut on ruskettuneita. :(

Ihmiset ei muuten ylipäätään tunnu kovin hyvin tietävän, missä Suomi on. Monet ihmettelee mitä ihmeen kieltä puhumme. Yksi kysyi olemmeko hollantilaisia.