ja muita yleistyksiä. Kun viimeeksi katselit televisiota, miltä naiset amerikkalaisissa ohjelmissa näyttivät? Blondeilta, eikö? Ja Californiahan on tunnettu blondeistaan, eikö? Ja kaikki täällä ovat blondeja, eikö? Ei. Blondeja näkee täällä todella harvoin, paitsi telkkarissa. Onpa huvittavaa näin jälkikäteen huomata, että oma mielikuva Orange Countysta oli juuri se, minkä O.C TV-sarja esittää. Kyseisessä sarjassahan on vain vaaleaihoisia, rikkaita, komeita ja kauniita ihmisiä. Täällä valtaosa väestöstä tuntuu olevan meksikolaisia, japanilaisia yms. Toisinaan sitä oikein hämmästyy, kun huomaa jonkun näyttävän perusamerikkalaiselta. Tasa-arvo ei tosin toteudu mitenkään täydellisesti; meksikolaiset tekevät täällä ne työt, joita amerikkalaiset eivät halua tehdä. Esimerkiksi meksikolaisia työskentelee paljon pihojen kunnossapitotöissä.
Pitääkö olla rikas asuakseen Los Angelesissa tai lähettyvillä? Kyllä ja ei. Itselleni tuli suurena yllätyksenä se, että useat ihmiset, jotka ostavat täältä talon eivät koskaan omista omaa taloaan. Asuntolainaa korkoineen maksetaan käytännössä läpi elämän. Asuntojen hinnat täällä ovat todella korkealla. Eräänä päivänä oli lehdessä mainos 1930-luvulla rakennetusta talosta: kolme huonetta, keittiö, 1,5 kylpyhuonetta..joka tapauksessa alle 200 neliötä. Talo sijaitsi rannan lähellä, joten pyyntihinta oli miljoonan. Mainos myös tarjosi ratkaisun siihen, kuinka talon voi ostaa itselleen. Käsiraha: $ 50 000, välittäjälle $ 25 000, reilut $ 90 000 lainaa. Kuukausittainen lyhennys oli $ 6500/kk + kiinteistövero ($ 10 000/vuosi), täydellinen vakuutus, 30 vuotta laina-aika. Korkoa emme muista ulkoa, mutta käytännössä 30 vuoden aikana maksettavaa kertyi 2,2 miljoonaa. (Jos haluaa laskea vielä kiinteistöveron kolmeltakymmeneltä vuodelta niin kokonaishinta olisi $ 2,5 miljoonaa). Perheen tulojen täytyi olla vuodessa vähintään $ 270 000, jotta laina voitaisiin edes myöntää. Emme ole harkinneet vielä talon ostoa. :)
Varmasti monet ovat kuulleet oikeustapauksen, jossa McDonald's joutui maksamaan korvauksia kaverille, joka läikytti McDonald'sin kuumaa kahvia päälleen. (Korvausvelvollisuus perustui siihen, että kahvimukissa ei lukenut, että kahvi on kuumaa.) Koska yleisen käsityksen mukaan Yhdysvallat on maa, jossa voi joutua oikeuteen mistä tahansa niin minulta jo kyseltiinkin näkyykö se jokapäiväisessä elämässä. Ensin vastasin ei, mutta nyt tarkemmin ajateltuna se näkyy todella paljon. Kaikkialla on varoituksia: automme sivupeileissä lukee "objects in the mirror are closer than they appel". Kun ajaa Freewaytä on tienreunoilla jatkuvasti kylttejä kuten "roskaamisesta 1000 dollarin sakko" ja yleisesti tuomiot täällä ovat todella kovia verrattuna Suomeen.
Tuomioiden kovuudesta johtuen vankilat ovat pullollaan. Vuoden 2006 lukujen mukaan Yhdysvaltojen vankiloissa oli 2,2 miljoonaa vankia. Kaliforniassa vankeja on reilut 170 000, joka on yli tuplasti se määrä, mihin vankilat ovat mitoitettu. Yhdysvalloissa asuu 5 % maailman väestöstä, mutta täällä on 25 % maailman vangeista. Muistelen, että eräänä päivänä oli lehdessä uutinen, jonka mukaan nuori mies oli ampunut toista päähän (epäilen että kyseessä oli tappo, ei murha) ja maksimituomio oli 60 vuotta. Tästä voimme päätellä, miksi vankilat ovat niin täynnä kuin ovat.
Lisäksi jatkuva pelko oikeuteen joutumisesta näkyy sopimuspapereissa kuten esimerkiksi vuokrasopimuksessamme, joka on kaksikymmentäsivuinen. Huvittavinta on, että sopimukset pyrkivät varautumaan aivan kaikkeen: lupasimme olla valittamatta myrkyllisestä maalista, jota ei täällä edes käytetä.
Tuomioistuinjärjestelmä on hieman erilainen kuin Suomessa; täällä on ns. tavalliset tuomioistuimet ja sitten tuomioistuin, joka hoitaa asiat tunneissa (court of equity). Equity-tuomioistuimen tarkoituksena on ratkaista asiat, jotka eivät voi odottaa; esimerkiksi jos meillä olisi lapsi ja tietäisin Santerin aikovan paeta maasta lapsen kanssa, voisin equity-tuomioistuimessa saada pidätysmääräyksen Santerille tunneissa. Miksi kerron tämän? Siksi, koska tavalliseen tuomioistuimeen pääseminen kestää Kaliforniassa kolme vuotta ja New Yorkissa seitsemän. Tästä voimme päätellä jotain oikeustapausten määrästä. Huvittavinta on, että vain minimaalinen osa koskaan nostetuista kanteista päätyy tuomioistuimeen. Käytännössä suurin osa sovitellaan erilaisten sovittelumenettelyiden avulla jo ennen oikeudenkäyntiä. (Verrattava sovittelumenettely Suomessa on välimiesmenettely, joka on tarkoitettu yrityksille, mutta jollainen täällä on yleinen menettely yksityisten ihmisten välisissä asioissa.)
Koska luen pääaineenani yritysjuridiikkaa (niille tiedoksi, jotka eivät minua tunne, mutta lukevat blogiamme) ja olen myös täällä ottanut vastaavia kursseja, voisin tarinoida oikeustapauksista ja täkäläisestä lainsäädännöstä loputtomasti, mutta koska se ei ehkä kaikkia kiinnosta niin siirrytään kevyempiin aiheisiin. :)
Sopiva kevyempi aihe on muovipussit. Amerikan ihmemaassa kaikki on suurta. On mukava käydä ostoksilla WalMart Superstoressa ja tulla kotiin kuudentoista muovipussin kanssa. Amerikan ihmemaassa muovipussit ovat pieniä. Ei kuulosta ehkä kovin suurelta ongelmalta, mutta kun joka kauppareissulta tulee kotiin pääasiassa 3-10 muovipussia niin meillä on varmaan näinä ekoina viikkoina kertynyt jo sata muovipussia. Yhteen pussiin mahtuu muropaketti ja paketti riisiä, toiseen pussiin maito ja mehu, kolmanteen leipä, juusto ja leikkeleet... Täytyy sanoa, että kyllä nyt tuntuu vähän turhalta yrittää Suomessa kierrättää kauppapussit roskapusseiksi.
Hienolla aasinsillalla kaupassa asioimisesta pääsemme asiakaspalveluun. Kassoilla työskentelee ihan oikeasti hymyileviä ihmisiä! Toisaalta, onhan se vähän teennäistä kun koko ajan on joku kyselemässä "How are you doing?". Täällä muuten pakataan ruuat valmiiksi niihin miljooniin pieniin muovikasseihin. Kokemusta kehnostakin asiakaspalvelusta on, siitä sitten seuraavassa tekstissä. Nyt lähden altaalle hankkimaan väriä pintaan. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti