91. OSA 5 Soho, Diamond District

World Trade Centerin kuopalta matka jatkui kohti Sohoa. Sohosta löytyy kaikki hienoimmat kaupat, mutta alue oli kerrassaan erikoinen. Erikoinen siinä mielessä, että alue oli varsin ränsistynyttä, mutta sitten sieltä löytyi kaikki huippumuodin putiikit. Tässä pari kuvaa Sohosta. Etualalla on miulle sopiva auto ja takana Santulle sopiva.

Seuraavassa kuvassa yritin ottaa kuvaa ilmiöstä, joka hyvin kuvasi aluetta; vasemman puoleisen talon olisi saanut purkaa ja oikealla olevassa talossa oli sitten Chanelin liike. Se tuntui tavallaan hirveän hassulta, kun normaallisti huippuliikkeet valitsevat liikepaikkansa alueen hienouden mukaan. No, Soho on Soho. Alue on tosin niin kallis, että sieltä ei voi ostaa mitään -vähän kuin Rodeo Drive LA:ssa, paitsi että Rodeo Drive on oikeasti hieno.

Pyörittiin vähän aikaa Sohossa. Tai niin oli tarkoitus. Kun päätettiin lähteä lähimmän metroaseman suuntaan niin päädyttiin ramppaamaan yhtä katua ees taas varmaan neljä kertaa, kun Santtu luki karttaa väärinpäin. Miten karttaa voi lukea molempiin suuntiin väärin??

No päästiin metroon kuitenkin ja ajeltiin sillä sitten itäpuolelta vähän keskemmälle. Oltiin menossa Rockefeller Centerin suuntaan ja matkalla nähtiin New Yorkin Public Library. Annoin Santun ottaa kuvan vaan ulkoa.

Matkalla Rockefeller Centerille oli Diamond District. Diamond District on oikeastaan yksi katu ihan täynnä kultasepänliikkeitä. Päivittäin Diamond Districtillä käydään timantti kauppaa 400-500 MILJOONAN dollarin arvosta ja alueella on yli 2600 yritystä, joista lähes kaikki ovat erikoistuneet timantteihin ja/tai koruihin. No mutta voi harmi, kello oli seittemän kun tultiin timanttikadulle ja kaikki liikkeet oli sulkenu!!! Liikkeet oli sulkenu jo viideltä! Olin ihan että mitä ihmettä? Täällä ei mikään mee kiinni viideltä. Ees Lappeenrannassa Kultakello ei mee kiinni viideltä. Uskomatonta oli myös, että liikkeet oli tyhjentäneet ikkunoista/hyllyiltä kaiken kassaholviin tai minne lienee. Sehän on ihan valtava homma tyhjentää koko liike joka päivä. No osassa liikkeitä oli vielä seitsemän aikaan henkilökuntaa tyhjentämässä niitä, että kai ne siksi on pakko sulkea aikaisin.

Rockefeller Centeriä kuvaillaan upeana viihde ja shoppailupaikkana. Olin täysin pettynyt. Ehkä jotain olisi voinut päätellä siitä, että paikka on rakennettu 1930-40-luvuilla eikä siks ihan vastannu sitä mitä kuvittelin. Olihan se hieno...mut jotenkin ootin paljon enemmän. Ja kaikki kaupat oli sulkeneet. (Uskomatonta.)

Rockefeller Centeriin kuuluu hieno luistelurata, jonka näkeminen kyllä vähän korvasi sitä, että olin vähän pettynyt muuten.Luistin radan vieressä oli myös kaunis kukkaistutus. Harvemmin sitä on tottunut näkemään luistinradan ja kukkivat kukat vierekkäin.

Kello oli jo ainakin kahdeksan ja oltiin painettu koko päivä ympäriinsä. Todellakin teki mieli lähteä takaisin hotellille. Taas suunnistus lähimmälle metroasemalla ja kyytiin. Santtu nappasi pari kuvaa metroasemalta. Huh, se oli likainen paikka. New Yorkin viehätystä syö aikalailla kuppainen metro. Asemat on melko kuvottavassa kunnossa...mutta no, Nykissä sentään on julkinen liikenne käytössä, toisin kuin Californiassa.

90. OSA 4: Wall Street & World Trade Center

Perjantaina 4.4 päätettiin nukkua vähän pitempään. Muina aamuina oltiin oltu suunnilleen kuudelta hereillä. Vasta yhdentoista aikaan lähdettiin hotellilta kaupungille ja mentiin ensiksi Wall Streetille (Financial District, New Yorkin kärki).

Santerin takana näkyy New Yorkin Stock Exchange.

Talo, jonka rappusilta otettiin yllä oleva kuva oli Subtreasury-museo ja piipahdettiin sisällä äkkiä.

Santtu halusi käydä Wall Streetillä olevassa Museum of American Financessa, jossa oli yllättäen näytillä kaikkea rahoitukseen liittyvää. Ei meinattu löytää museota, kun satuttiin kiertämään juuri se kohta, jossa museo oli, toisen kadun puolelta. Kadulla ollut kartta näytti museon eri paikkaan, kuin mitä mein opaskirja. Löydettiin museon sivuovi, mutta ei päästy siitä sitään. Santeri kysyi Subtreasury museosta, että missä se Museum of American Finance on. Täti selitti missä museo on ja Santtu selitti, että ei siitä kyllä sinne päässyt ja kysyi onko täti ihan varma, että museo on siellä, kun se oli kartoissa merkitty eri paikkoihin. Täti oli edellisenä päivänä ollut Museum of American Financessa ja oli ihan varma, että museo oli samassa paikassa missä se oli ennenkin ollut.

Päästiin museoon ja ajattelin, ettei ikinä päästä sieltä pois. Kattelin museossa vähän aikaa ja sitten menin museon kauppaan. Siellä oli kaikkea hauskaa tavaraa myynnissä ja hain Santunkin sinne. Kun Santtu pääsi kauppaan niin ajattelin ettei päästä sieltäkään ikinä pois. Santeri osti museosta vanhoja paperisia stock certificaatteja, jotka on keräilykohteita. Esim. Pan American World Airwaysin stock certificate oli vuodelta 1966. Tässä vähän kuvia museosta:

Kolikoista tehty "sohva".

Wall Street oli loppujen lopuksi aika lyhyt kadun pätkä. Olin kuvitellut, että se on pitempi. Kadun toisessa päässä on Trinity-kirkko. Jos muistan oikein, kirkko oli aikanaan Manhattanin korkein rakennus.

Wall Streetiltä mentiin sinne missä World Trade Center ennen oli. Nyt siellä oli kuoppa:

Satuttiin myös näkemään tälläinen hieno, neulottu/virkattu "koralli"asetelma ja päätettiin ottaa siitä kuva. Jos Tuija vaikka heittäytyy luovaksi ja pyöräyttää seuraavaksi tälläisen? Teillähän on muutenkin kotona kaikenlaisia eksoottisia matkamuistoja niin kyllähän sinne sopisi neulottu koralliasetelma muitten sekaan.

(Blogger ei taaskaan halua asetella tekstiä kauniisti, älkää välittäkö.)

89. LUE: OSA 3 Boston & Harvard

Keskiviikko iltana 2.4 sitten köröteltiin Greyhoundin bussissa kohti Bostonia. Matka sujui mukavasti ja taisi kestää nelisen tuntia. Oltiin varattu Days Inn hotelli valmiiksi, mutta meillä ei kyllä ollut aavistustakaan miten sinne päästäisiin. Bostonin metrokartta ja opaskirja oli mukana. Ekaksi syötiin linja-autoasemalla iltapala ja ihmeteltiin siinä sitten, että miten sinne hotellille päästään. Arvioitiin, että matka hotellille olisi noin 5 kilometriä.

Yksi metrolinja näytti menevän melko lähelle hotellia ja sitten olisi pitänyt kävellä loppumatka hotellille. Santeri kannatti tätä vaihtoehtoa. Mie kannatin taksia; oli melko kylmä, pimeetä ja vieras kaupunki. No lähdettiin sitten kuitenkin metrolla sinne suuntaan. Ajettiin pätkä metrolla ja odotellessa toista metroa Santtu kysyi ohjeita joltain metroasemalla työskentelevältä mieheltä. Tässä vaiheessa oltiin kysytty ohjeita jo kaks kertaa, mutta kukaan ei tiennyt mitään. Mies pohdiskeli vaihtoehtoja ja kysyi kaveriltaan, että mitä mieltä tämä on mein matkasuunnitelmasta. Toinen mies irvisti ja kysyi sitten Santulta että se ei varmaan halua tulla hakatuksi pimeässä Bostonissa. :) Miehet oli sitä mieltä että ei kannata kävellä. Ne neuvoi meitä ajamaan metrolla Bostonin keskustaan ja ottamaan sieltä taksin hotellille. Niin sitten tehtiin. Kun noustiin keskustassa metrosta oli mein edessä suoraan taksitolppa. Taksimatka hotellille maksoi 8 dollaria, joten ei ollut enään paljon.

Varmaan kahdentoista maissa päästiin nukkumaan. Seuraavana aamuna oli aikainen herätys, oltiin nimittäin menossa Harvard Business Schoolin (HBS), joka on yksi maisteri tason kouluista Harvardin yliopissa, luennolle heti aamulla. Jos haluaa osallistua HBS:n luennolle voi paikan varata netissä etukäteen ja näin oltiin tehty. Hotelli oli ihan lähellä yliopistoa, ehkä kilometrin matkan päässä ja piti olla Harvardissa vähän kahdeksan jälkeen. Siellä sitten mentiin johonkin toimistoon, josta meidät vietiin luentosaliin. Meillä kävi sinänsä hyvä tuuri, että meidät oltiin laitettu yrittäjyysluennolle.

Oppilaat vastaavat vieraiden viemisestä luennolle ja meidän oli pitänyt täyttää pienet nimilaput. Luennon alussa yksi oppilaista sitten esitteli meidät mahdollisina tulevina opiskelijoina ja kertoi, että ollaan Suomesta. Kaikki hurrasi. Se oli huvittavaa. Kuulin myös, että luokassa on joku ruotsalainen, mutta miulle jäi vähän epäselväksi kuka. Siinä sitten istuessamme luennolla, huomasin, että erään oppilaan nimilapussa lukee Ami Kemppainen. Tuo on se ruotsalainen varmaan, ajattelin, sillä on vaan suomalainen nimi. No luennon jälkeen Ami tuli mein luokse ja tietysti esittelin itseni englanniksi. Kaveri oli suomalainen. Kymmenes Harvard Business Schoolin MBA-ohjelmassa koskaan opiskellut suomalainen. Uskomaton tuuri, että osuttiin juuri samalle luennolle. No, ei siinä vielä kaikki: Santun vieressä istuva tyttö seurusteli jonkun muun suomalaisen pojan kanssa ja luennoitsija itse oli naimissa suomalaisen naisen kanssa. =)

Sovittiin heti Amin kanssa, että mennään sen kanssa syömään, kun sen luennot loppuu. Meille jäi siinä sitten reilu tunti aikaa pyöriä yliopistolla, kun odoteltiin Amia. Harvardin yliopisto oli hauska. Kampusaluetta oli vähän siellä täällä ja osittain alue tuntui pikkukaupungilta enemmän kuin yliopistokampukselta. Joka paikassa oli paljon oravia. Tässä pari kuvaa kampukselta:

Pyörittiin kampuksella ja Santeri osti Harvard t-paidan. :) Sitten mentiin takaisin business rakennuksien lähettyvillä olevaan ruokapaikkaan odottamaan Amia. Mentiin siitä yhdessä syömään ja täytyy sanoa, että oli hieno "ruokala". Ruokalajeja yms. oli älyttömästi ja kaikki oli jaettu omiin pöytiin; kiinalainen pöytä, voileipä pöytä, salaattipöytä, kansainvälinen pöytä jne. Tosin Harvard maksaa $75 000 vuodessa, joten pitäähän sitä saada rahalle vastinetta.

Kun sitten päästiin istumaan niin ruvettin tietysti utelemaan Amilta kaikkea mahdollista. Meillä alunperin oli suunniteltu aikataulukin Bostonin vierailulle, mutta ei oltu osattu arvata, että törmätään keneenkään suomalaiseen Harvardissa, joten mein aikataulu meni samantien ihan "pilalle". Hyvä niin. Ami oli asunut jenkeissä jo yhdeksän vuotta ja tullut tänne alunperin mormoonina tekemään lähetystyötä vanhempiensa mukana. Kaveri oli opiskellut Utahin yliopistossa ja ollut sen jälkeen pari vuotta konsulttina ja aloittanut viime syksynä Harvardissa. Myöhemmin Santeri kattoi netistä, että se Utahin yliopistokin, jossa Ami oli opiskellut kuului kymmenen parhaan undergraduate (eli kanditason) koulun joukkoon. Samasta koulusta oli päässyt Harvardiin ilmeisesti monta muutakin, sillä Ami moikkaili kavereitaan ja sanoi muutamista, että ne oli samasta koulusta lähtöisin. Ami asui yhdessä toisen HBS:ssa toistavuotta opiskelevan suomalaisen kanssa eli Amin kämppis oli yhdeksäs koskaan Harvardissa opiskellut suomalainen. Ajateltiin, että ei voi olla totta. Amin kaveri ei kuitenkaan ollut kampuksella, joten häntä ei valitettavasti tavattu.

No kyseltiin tietysti kaikkea. Harvard Business School perustuu case-opetusmetodiin, joten luennoilla käydään käytännössä vaan caseja läpi ja joka luennolle pitää valmistella yksi case. Yhden case:n valmisteluun kuluu aikaa 2-3h eli käytännössä oppilaat työskentelevät viikolla lähes yöhön asti, että saavat seuraavan päivän kotitehtävät tehtyä. Ami sanoi kuitenkin kerkeävänsä nukkua kuus tuntia yössä. :) Lisäksi Amilla oli ollut toissa viikon keskiviikkona jo kuudelta kotitehtävät tehtynä, mikä oli niin erikoista, ettei kaveri oikein tiennyt mitä olisi tehnyt, kun oli koko ilta vapaata. Puolet arvosanasta tulee luennoille osallistumisesta ja kaikki viittasikin kilpaa. Jos ei ole valmistellut casea, niin jatkossa joutuu tekemään enemmän töitä, että saa sen yhden kömmähdyksen hyvitettyä. Erittäin tiukka linja.

Opiskelu kestää 2 vuotta ja kuten sanoin, maksaa 75 000 dollaria vuodessa. Kaikille Harvardiin pääseville kuitenkin annetaan 150 000 dollarin laina ilman takaajaa. Laina voidaan myöntää koska HBS:stä valmistuttuessa ensimmäisen vuoden palkka on keskimäärin $140 000 (ja verotushan täällä ei ole samaa luokkaa kuin Suomessa). Lisäksi on mahdollisuus saada todella huomattavia stipendejä. Stipendiä ei ilmeisesti saa vain silloin, jos on älyttömän rikas etukäteen. Omia varoja voi olla, mutta stipendiä myönnettäessä ei kuvitella, että joku käyttäisi kaikki säästönsä opiskeluun. Ami sanoikin, että kyllä kaikki Harvardiin hyväksytyt saavat opintonsa rahoitettua, vaikka lukukausimaksut hirveiltä kuulostaakin.

Viereisestä pöydästä oli lähdössä pois pari tyttö ja poika. Ami huikkasi ne meidän luokse ja esitteli kaverinsa. Hämmästyin aika paljon, kun poika kysyi meiltä suomeksi, että "mitä kuuluu?" ja "mistä olet kotoisin?". Vaihdettiin pari sanaa niitten kanssa ja ne lähti. Ami sanoi, että suomea puhunut kaveri oli Jean-Henry (jos muistan nimen oikein) ja että kaveri löytyy Guinnesin ennätysten kirjasta, koska puhuu tiettävästi eniten kieliä maailmassa sujuvasti. Yli kaksikymmentä kieltä menee kuulemma sujuvasti ja sitten rippeitä muista kielistä. Niin. Mitäs siihen sitten sanomaan. Utelin tietysti, että miten joku on voinut oppia niin paljon kieliä ja Ami kertoi kaverin asuneen monessa maassa ja oppivan jo lyhyillä lomamatkoilla puhumaan toisen maan kieltä. Aivoilla on jotenkin erittäin hyvä oppimispohja kielille. Ami sanoi, että Harvardista löytyy muitakin erikoisia tyyppejä, mutta pääasiassa siellä opiskelee "normaalia" porukkaa. Amin puolesta täytyy sanoa, että kaveri vaikutti erittäin mukavalta ja selkeästi ajatteli todella nopeasti.

Oltiin molemmat superinnoissamme Amin tapaamisesta, mutta Amin piti alkaa lähteä ja niin meidän myös. Ami oli menossa juoksulenkille, oli juossut viime kesänä maratoonin. Se ei kuulemma ole pakollinen vaatimus Harvardiin pääsemiselle. Saatiin Amin yhteystiedot ja Suomeen Ami on muistaakseni tulossa ensi elokuussa. Ehkä tapaamme vielä. :)

Alkuperäisen suunnitelman mukaan mein piti mennä katsomaan MIT:iä eli Massachusetts Institute of Technologyä ja siellä Sloan School of Management (no arvatenkin Santeri halus), joka sijaitsee Harvardin lähettyvillä ja kuuluu myös huippuyliopistojen joukkoon. Piipahdettiin siellä, mutta se näytti ankeelta teknilliseltä yliopistolta (paljon enemmän LUT:in tyyliä) ja mein yliopistokiintiö alkoi jo olla aika täynnä. Mein oli tarkoitus lähteä kuudelta bussilla takas Nykiin ja koska meillä oli vielä aikaa niin mentiin kiertelemään kaupungille. Tältä näyttää Bostonissa:

Boston Stock Exchange:

Alla on Federal Reserve Bank of Boston:

Bussiasema:

Bank of American erikoinen rakenunnus Bostonissa ja huomatkaa UFO:

Bussin lähtöaika oli kuudelta ja mentiin lähtöportille puolikuusi. Bussiin olikin hirveä jono. Täällä on ihan sallittua ylibuukata kaikki ja jos joku ei mahdu niin oma moka. Laskettin, että mein edellä jonossa oli joku reilu neljäkymmentä ihmistä ja ajateltiin, että just mahdutaan. Miun kohdalla lippujen tarkistaja sitten sanoikin, että oon viimeinen joka pääsee. Kyllä mein lisäks pääs vielä ainakin pari tyttöä, mutta sinne jäi varmaan kolmekymmentä ihmistä rannalle soittelemaan. En sitten tiedä hankittiinko niille toista bussia, mutta bussilipuissa luki, että jos ei mahdu niin siirretään seuraavaan kyytiin. No me kuitenkin mahduttiin ja saatiin istua takana vessan vieressä koko matka. Vessan ovi ei pysynyt kiinni ja vessa haisi. Heti bussin lähdettyä liikkeelle Santtu alkoi nuokkua. Siinä se pilkki ja selitti sitten, että maisemat vaihtuu niin hitaasti ettei niitä jaksa kattoa. (Stop n' Go -liikenne.)

Nykissä mentiin samaan hostelliin takaisin, missä oltiin oltu aikaisemminkin. Tällä kertaa saatiin jopa parempi huone kuin ekalla kerralla. Tyyny oli muhkurainen ja naapurit paukutti ovia kuin hullut, mutta onneksi väsytti niin paljon, että ei haitannu.

88. OSA 2: Vapauden patsas, China Town, Little Italy

Tiistaina 1.4 oltiin menossa katsomaan Vapauden patsasta. Jotta pääsee saarella, jossa patsas on pitää matka varata etukäteen. No meille tuli vähän yllätyksenä, että New Yorkin puolelta ei ollutkaan matkoja vapaana, kun niitä alettiin varaamaan. Piti lähteä New Jerseyn puolelta. Ensin piti ajaa Nykin metrolla PATH-asemalle, joka vei meidät New Jerseyn puolelle, josta ajettiin Light Traililla (ratikka) State Liberty Parkiin ja sieltä Shuttlella sinne mistä lautta lähtee (vihreällä kartassa). Lähdettiin hotellilta jo seitsemältä ja lautta lähti 10:30.

Lautalla ajettiin ensin Ellis Islandille, jonne kaikki siirtolaiset ensin joutuivat tullessaan Amerikkaan. Siirtolaisille tehtiin ainakin kieli -ja terveystestit. Vain muutama prosentti käännytettiin pois. Tässä pari kuvaa saaresta:

Lautalta napattu kuva patsaasta.

Kuva museon sisältä. Vapauden patsaan kädessä ollut liekki.

Yllättävintä miulle oli, että Vapauden patsaan sisällä olevan rakennelman on suunnitellut Eiffel, joten rakennelma on samanlainen kuin Eiffel tornissa.

Näköalatasanteelta pystyi ottamaan kuvan patsaan sisärakennelmasta:

Ellis Island.

Mie ja taustalla näkyy Manhattan. Kuva otettu patsaan näköalatasanteelta.

Saarelta päästiin lautalla suoraan New Yorkiin eli ei enää tarttenu mennä New Jerseyn kautta. Meni tosi monta tuntia tuohon reissuun. Oltaisko käytetty tähän aikaa aamu seitsemästä kahteen iltapäivällä.

Oltiin illalla lähdössä linja-autolla Bostoniin ja linja-autoasemalla piti olla neljältä. Meille jäi vielä pari tuntia pyöriä Nykissä. Piipahdettiin China Townissa. Mein oli kyllä tarkoitus mennä Little Italyyn, mutta jouduttiin ensin China Towniin. Tässä pari kuvaa sieltä. Kiinnittäkää huomiota mieheen joka kumartuneena kaivelee ämpäriä.

Ja mitäs sieltä ämpäristä löytyikään! Eläviä rupikonnia myynnissä. Ja aivan valtavan kokoisia.

Löydettiin sitten se Little Italyn kaupunginosakin ja käytiin siellä syömässä italialais ravintolassa, kun niillä oli hyvä lounastarjous. Ihan hyvää ruokaa oli.

Little Italysta hypättiin metroon ja päästiin linja-autoasemalle. Bussi lähti viideltä ja matka Bostoniin kesti neljä tuntia. Seuraavassa tekstissä enemmän Bostonista.

87. New York OSA 1 Columbia University, Times Square

Maanantaina 31.3 lähdettiin kohti NewYorkia. Koko päivän oli hirvee hässäkkä. Miun piti lyhentää harsimalla molempien farkut (Tuija kyllä toi miulle sellasta housujenlyhennykseen käyvää liimanauhaa, mut se ei pidä oikein farkkua). Oltiin varattu SuperShuttle kuljetus lentokentälle ja mein lähdön tästä kotoa piti olla 19:20. Klo 16 oli housut lyhennetty ja olin sitä mieltä, että kyllä tässä vielä tohon fitness centerille kerkee äkkiä heilumaan ja kävin sitten siellä pikana. Viideltä pois suihkusta ja pakkaamaan. Tätä ennen ei tietenkään mitään oltu pakattu. Olin aika tarkasti minuuttiaikataulussa. Pikkusen yli seittämän Shuttle kuljettaja soitti tosta mein pihalta, että se on jo siellä. Hirveellä hösellyksellä lähettiin tästä. Meillä oli molemmilla vaan reput mukana, kun laukkuja piti kantaa oikeestaan koko matka, koska vaihdettiin hotellia välillä.

Lento taisi lähteä LAX:in kentältä klo 22:30 ja koska Nykissä on aika kolme tuntia edellä oltiin perillä siinä joskus puoli seitsemän aamulla. No ei muuta, kun ihmettelemään miten sinne keskustaan päästään. Tiedettiin, että metrolla pääsee, mutta ensin piti päästä metrolle. Meillä oli mukana sellainen erittäin hyödyllinen New York matkaopaskirja ja seisottiin sitä selaamassa. Pukuun pukeutunut mies tuli kysymään meiltä, että mihin yritetään päästä. Mies olikin menossa samaan suuntaan ja neuvoi, että ensin mein pitää mennä lentokentän AirTrainilla Jamaica Stationille, josta päästään metroon. Mentiin sitten miehen kanssa ja se neuvoi meille myös missä pitää vaihtaa metroa ja millä metrolla ajaa. Kaverilla oli mukana Deutsche Bankin salkku. Santeri ei huomannut sitä ja kysyi mieheltä missä se on töissä. Tietysti mies oli töissä Wall Streetillä, Deutsche Bankin Etelä-Amerikan record keeping manageri.

Tässä New Yorkin kartta niin näette vähän mitä on missäkin.

Ostettiin viikon metrokortit, jotka maksoi 25 dollaria kappale. Niillä sai ajaa niin paljon kuin halusi. Muuten matka olisi matkanut 2 dollaria kappale. Ensimmäiseksi mentiin suoraan Columbia Universitylle (Upper West Side). Miksikö? Siksi, että aikaisemmin LUT:in ja Cal State Fullertonin välistä vaihto-ohjelmaa täällä päässä pyörittänyt Mathew Walters oli vaihtanut Fullertonista Columbia Universityyn. Mathew on aikoinaan asunut Suomessa pari vuotta ja on kova Suomi-fani. Oltiin otettu yhteyttä etukäteen s-postilla ja sovittu tapaaminen. Läydettiin perille ja juteltiin tunnin verran niitä näitä Mathewn kanssa. Se oli ihan hauskaa. Luvattin lähettää Suomesta ruisleipää. Tulli ei kuulemma puutu siihen, jos lähettää vaan yhden pienen paketin kerrallaan.

Columbia University oli todella hieno. Meillä oli tietysti kamerassa muistikorttivika, eikä saatu sieltä yhtään kuvaa. No jokatapauksessa yliopistolla oli avoinna vanha kirjasto, johon sai mennä tutustumaan. Marmoria, upeita pylväitä ja korkea kupolikatto. Näytti vähän erilaiselta kuin LUTin kirjastossa. Jos tuollaisissa puitteissa opiskelee niin ei ihme, jos oppii arvostamaankin itseään vähän enemmän.

Lähdettiin yliopistolta ja mentiin sitten etsimään ruokapaikkaa. Oltiin jo tässä vaiheessa tosi väsyneitä ja nälkäisiä, kun oltiin lennetty yö. Osuttiin kabob eli kebab paikkaan. Oli hyvää ruokaa kohtuulliseen hintaan. Kebab täällä tosin on erilaista kuin Suomessa ja meillä oli kana-annokset, mutta hyvää oli. Superväsyneinä päätettiin lähteä etsimään mein hotellia.

Oltiin varattu hotellit ja kaikki matkat yms. netistä etukäteen. Etsittiin tietysti mahdollisimman halpaa hotellia Nykistä. =) Löysin sitten lopulta sellaisen hostellin, joka oli hintaansa nähden saanut hyvät arvostelut. Hostelli oli hyvällä alueella, 96th Streetillä (myös Upper West Side, mutta alempana kuin Columbia University). Huonoin puoli oli, että hostellissa oli jaettukylpyhuone, mutta oltiin ajateltu, että se ei haittaa, koska oltiin menossa seuraavaksi yöksi eri hotellliin, jossa olisi sitten oma kylpyhuone. Mie en ollu innoissani käymään suihkussa missään shared bathissä. Hostelli oli nimeltään muistaakseni Continental ja hinta mein huoneelle kahdelle henkilölle oli 86 dollaria yö. Huone oli pienin ikinä, eikä kovin hääppöinen, jopa huvittava, mutta kyllä siellä nukkui. Kylpyhuonekin oli siisti. Aulassa oli kokoajan vartija paikalla. Muutkin vieraat näyttivät olevan pääasiassa ihan siististi pukeutuneita nuoria.

Seuraavat kuvat hotellista nappasin netistä, koska oma kamera ei silloin toiminut. Sisäänkäynti:

Hotelli oli sisältä maalattu sinisellä, oranssilla, pinkillä ja vihreellä. Aika erikoinen tyyli.


Päästyämme hotelliin mentiin suoraan päiväunille. Siitä heräiltyämme kävimme ostamassa parin korttelin päässä olevasta kaupasta pikku purtavaa ja mentiin takasin hotellille lepäämään. Vettä satoi. Nukuttiin vielä vähän ja illalla lähdettin katsomaan Times Squarea (ks. kartta). Metroasema oli ihan hostellin lähellä, joten se oli todella hyvä. Mathew oli sanonut meille, että TimesSquare ei ole niin ihmeellinen, mutta mie tykkäsin siitä. Ulkonäön puolesta Times Square oli vähän kuin pikku Vegas -ilman kasinoita tosin. Välkkyviä tauluja, paljon ihmisiä, turisteille suunnattuja kauppoja.



Halusin piipahtaa Times Squarella olevassa Hard Rock Cafessa. Siellä oli näytillä George Harrisonin kitara ja Beatlesien esiintymispuvut.

Tässä lisää kuvia Times Squarelta:

Times Squarella oli hieno musiikkikauppa. Siellä oli nuotteja ja levyjä yms. musiikkiin liittyvää ja jopa keräilytavaraa kuten esim. Elvis rintanappisetti 150 dollaria yms.

Times Squarilta mentiin sitten takas hotelliin ja nukkumaan. Seuraavana päivänä oltiin menossa vapauden patsaalle.

(Valitettavasti blogger ei taaskaan halua toimia kunnolla ja tekstin asettelu on näköjään mitä on, eikä sitä saa korjattua...)