97. Autokauppoja tekemässä

Olisko ollut maanantain 21.4, kun alettiin valmistautua autokauppojen tekoon. Oltiin nähty, että täällä on kaikilla kirjoitettuna valkoisella kynällä auton ikkunoihin "For Sale" ja auton tiedot. Yritettiin metsästää sopivaa valkoista kynää joka paikasta. Ei löytynyt. Seuraavana päivänä Santtu näki mein kavereita ja ne sanoi, että se valkoisella kynällä kirjottelu on ihan ghetto-meinikiä, että pitää olla "For Sale"-kyltit. No hyvä ettei oltu ehditty ostaa mitään kynää.

Tiistaina 22.4 Santtu kävi Kinkosilla (tarjoaa tulostuspalveluita) tulostamassa meille A3 for sale laput ja otti samalla vähän myyntikuvia autosta.

Keskiviikkona sitten käytiin WallMartissa vähän hamstraamassa juomista. Piti varautua, kun vettä ja limsaa on vähän ankee pyörän sarvissa kuljetella. Ostettiin samalla vahaa ja muuta autonkiillotusainetta.

Oisko se sitten ollut perjantai-ilta (25.4), kun Santtu alkoi laittamaan ilmoituksia autosta joka paikkaan. Oltiin katottu Kelly's Bluebookista, että auton arvon pitäisi olla yksityisten välisessä kaupassa $6130. Santeri sanoi, että laitetaan hinnaksi $5950, kun ei oo paljoa aikaa myydä autoa. Vakuutuskin loppuu 10.5. Tätä ennen meiltä oli yhet papat jo kaupan parkkipaikalla autoa kyselleetkiin. Santtu laittoi ilmoituksia nettiin ja sitten joihinkin autolehtiin vissiin. Santeri halus välttämättä laittaa miunkin puhelinnumeron autonmyynti-ilmoitukseen, vaikka sanoin, että en mie sitä autoa osaa myydä. Santtu kuitenkin on menossa 2.5 Omahaan ni se sanoi, että jos se ei voi vastata niin miun pitää sitten vastata.

Sunnuntaina (27.4) miun puhelin soi. Soittaja on nainen, joka on nähnyt mein autoilmoituksen netissä. Nainen sanoo soittavansa ystävänsä puolesta, jolla ei ole nettiä kotona ja että hän auttaa naista auton etsinnässä. Juttelin vähän naisen kanssa, kerroin että auto on hyvässä kunnossa ja alhaiset mailit. Mein autonmyynti-ilmoitus oli seuraavanlainen:

Make Chrysler
Model Voyager
Style LX
Year 2001
Miles 56,800
Registration February
Title Clean
Body Style Van/Minivan
VIN 1C4GJ45301B254125
Engine V6 3.3L Flex Fuel
Transmission Automatic
Drive FWD
Exterior color White
Equipment ABS (4-Wheel)
Air Conditioning
Cassette Player
Cruise Control
Dual Front Air Bags
Radio
Power Brakes
Power Seat
Power Steering
Power Windows
Power Door locks
Power Slide door
Tilt Wheel

Very clean and runs great. Car is 7-passanger with clean title, low miles for 2001, non-smoker and over all in good condition. We have maintained it well. Both seat rows can be fold or removed, so there great cargo space also. Power sliding door also controllable from remote control. And for deal I can give 20 miles driven snow chains.
Car is in Fullerton, Orange County, CA.

Nainen sanoi soittavansa takaisin ystävälleen. Sitten nainen soitti takaisin miulle ja sanoi, että ystävää kiinnostaa ja että voisinko soittaa sille. Soitin naiselle, mutta se ei vastannut ja jätin viestin. Myöhemmin nainen soitti miulle, nainen ei itse ollut nähnyt ollenkaan ilmoitusta eikä ystävä ollut antanut hänelle auton tietoja. En tiennyt tätä, joten kertoilin vaan jotain autosta. Sovittiin tapaaminen seuraavaksi päiväksi (ma 28.4) läheisen kaupan pihaan yhdeltätoista. Myöhemmin nainen soitti miulle takas ja kysyi mitä auton DMV-tarrassa lukee (siitä näkee, että mille vuodelle rekisteröinti on maksettu). Miulla ei ollu aavistustakaan mikä on rekisteröintikuukausi ja onko tarrassa 2008 vai mitä. Juoksin autolle kattomaan ja tarrassa luki 2009. Selitin, että 2009 lukee. Nainen ei uskonut miuta ja mie en tienny mikä on mein auton rekisteröintikuukausi. Piti soittaa Santulle (joka oli koululla tekemässä ryhmätyötä) ja kysyä. Sitten soitin taas naiselle ja selitin, että ollaan maksettu rekisteröinti helmikuussa ja seuraava maksu pitää tehdä vuoden 2009 helmikuussa. Sitä nauratti. Se ei onneks ollut sen kummosempi auton ostaja, kun mie myyjä.

Maanantai aamuna (auton näyttöpäivä) sitten pompattiin seittämältä ylös ja käytiin pesemässä auto ja sitten Santtu kiillotti ja mie imuroin ja sitten vahattiin. Aika meni tosi tiukulle. Tapaaminen piti olla yheltätoista, mut onneks nainen, Sally, soitti 10:35, että ei kerkee paikalle vasta kun puol 12. Huh, mikä pelastus. Auto oli kuin tehtaalta just tullu. No vähän yli ykstoista sitten oltiin lähössä tapaamaan Sallya. Auto ei inahdakaan. Voi %&¤/(%# mie ajattelin. Oltiin pesty konehuone ja olin ihan varma, et nyt se on sit märkä eikä käynnisty ja näin jo itteni hiustenkuivaajalla kuivattamassa sitä. No paikalle osu tossa pihalla kuitenkin pari muuta miestä, joitten Santtu käski kattoa autoa, kun se käynnistää. Santtu epäili, et kyse on akusta. Kello tuli puol kakstoista ja mein ois pitäny jo olla kaupan pihassa ja oltiin vielä omassa pihassa. Paikalle tuli yks naapureista, joka anto meille virtaa ja auto pärähti heti käyntiin. Meni vissiin minuutti. Myöhästyttiin 25 minuuttia.

Yritin soittaa naiselle, mutta puhelu meni vastaajaan. Olin ihan varma, että se on jo lähtenyt, mutta 5min ennen kun oltiin perillä, Sally soitti, että oli itsekin ollut myöhässä ja oli nyt kaupan pihassa. Sanoin, että ihan just tullaan sinne. Voi mikä riemuvoitto. Olin toivonutkin, että myös Sally myöhästyis. Sally oli kertonut mitä sillä on päällä ja aika äkkiä bongattiinkin pieni filippiiniläinen nainen kaupan edestä. Tosin mein autossa oli ne myynti-kyltit, joten ei meitä ollu vaikee huomata. Ajettiin parkkiin ja nainen kipusi auton.

Kyseessä oli mummo (ei kovin vanha), joka oli ostamassa 32-vuotiaalle tyttärelleen autoa, koska tytöllä oli viisi lasta, nuorin 3kk ja lapset eivät enää mahtuneet tyttären omaan autoon. Tytön oma auto oli myös huonokuntoinen ja mummosta oli niin surullista, että tyttön autoon mahtui mukaan vain osa lapsista. Mummoa rupesi heti itkettämään, kun se istui autoon ja ajatteli miten hyvä se olisi sen lapsenlapsille. 7 paikkaa, kaikki mahtuu! Sally ei itse voinut ajaa, koska oli jotenkin saanut kätensä tulehtumaan, kun oli ollut 3kk-vauvan lapsenvahtina ja nostellut tätä. (Sally oli niin pieni, miuta olkapäähän, vaikka oonkin tällänen 160cm hongankolistaja.) Käytiin ajelemassa sitten niin, että Sally vaan istui kyydissä.

Sitten tultiin takaisin parkkipaikalle ja Sally halusi viedä meidät syömään viereiseen kiinalaiseen ravintolaan. Oli tolkuttoman kuuma päivä. Mentiin sitten sinne ja Sally alkoi kertoa. Auto olisi yllätys tyttärelle, jonka hän ja hänen miehensä hankkisivat. Mummo oli kauhean vihainen tyttärelleen, kun tyttö oli tehnyt 5 lasta (3kk-14v.) eikä koskaan onnistunut pitämään työpaikkaa ja oli jatkuvasti äitiyslomalla. Sally ajatteli ostavansa auton pikemmin lapsenlapsilleen. Tytär oli lisäksi yksinhuoltaja. En muista enää mitä ensimmäisessä miehessä oli vikana, mutta toista miestä oli muut miehet kiusanneet bussipysäkillä, mies oli käynyt hakemassa kotoa kirveen ja lyönyt yhtä miehistä sillä päähän. Murhasta elinkautinen. Täällä elinkautisvanki ei vapaudu koskaan. Kolmannesta miehestä tytär oli asumuserossa. Mummo oli hirmu kiukkuinen ja kertoi meille ummet ja lammet. :)

Autosta Sally taisi kysyä sen verran, että ollaanko vaihdettu öljyt. Hintaneuvottelut oli tiukat. Loppujen lopuksi tiputettiin hinta 5600 dollariin ja Sally nosti tarjouksensa 5500. Sallyn mies (toinen aviomies, ei tyttären isä) oli luvannut autoon 5000 dollaria ja loput Sallyn, joka oli stay-home-wife, piti pulittaa omasta taskusta. Täällä auton hinnan lisäksi pitää myös maksaa n. 10% autovero myös yksityisten välisessä kaupassa, joka tulee hinnan päälle. Eli kun me alunperin maksettiin 6800 autosta, siinä hinnassa oli jo vero ja Ahvon autonmyyntipalkkio mukana. Näin ollen auton kokonaishinta, joka Sallyn tuli maksaa oli siinä 6100 dollaria. Sally halusi kovasti auton, mutta ei voinut tarjota yhtään enempää kuin 5500. Me sanottiin, että tehdään kaupat tehdään, jos tarjoaa 5600. Sovittiin sitten, että soitellaan myöhemmin, jos kuitenkin hyväksytään 5500 dollarin tarjous. Lähdettiin syömästä (Sally tarjosi) ja parkkipaikalta ja viiden minuutin kuluttua puhelin soi. Sally oli ilmeisesti saanut ylimääräisen satasen mieheltään. Sovittiin sitten, että illalla soitellaan ja otetaan heidän kotiosoite, koska oltiin silloin just kaupassa.

Sovittiin, että nähdään tiistaina kahdeltatoista Sallyn luona ja maksu tapahtuisi käteisellä. Sallyn tytär saapuisi sinne samaan aikaan kuin me. Ennen kuin lähdettiin kotoa Sally vielä soitti, että otetaanhan ne for-sale kyltit pois, että yllätys on täydellinen. No tietysti otettiin. Tultiin Sallyn pihaan Santa Anassa samaan aikaan tyttären ja sen parin lapsen kanssa. Sally sanoi tyttärelle, että ollaan tulossa vuokraamaan siltä huonetta, kun ollaan tultu Amerikkaan opiskelemaan. Mentiin sisään istumaan ja Sally kertoi tyttärelle, että pihalla olevan minivani oli tämän ja että ei me oikeasti olla mitään huonetta vuokraamassa. Tytär rupesi itkemään ihan hirveästi. Tytön oma auto olikin sellaisessa kunnossa, että hyvä ettei puskuri tipahtanut. Auto oli kolaroitu edellisellä viikolla.

Sally maksoi meille käteisellä. Uskomatonta kyllä, Sallyn mies oli todellakin ottanut lainan Credit Unionista, jota pariskunta aikoi lyhentää parilla sadalla kuukaudessa, jotta ne pystyi ostamaan auton meiltä. Tytär oli täysin häkeltynyt ja pakattiin sitten kaikki autoon ja lähdettiin siirtämään auto tyttären nimiin.

Auton siirto onnistui muuten, mutta me ei oltu tehty smog eli pakokaasutestiä, joka myyjän pitäisi tehdä tai ainakin testin läpäiseminen on myyjän vastuulla. Tiedettiin kyllä, että se olisi pitänyt tehdä, mutta Sally ei ollut meiltä siitä mitään kysynyt (no ei paljon muistakaan auton ominaisuuksista), joten ajateltiin, että ei tehdä, jos ei oo pakko, koska joudutaan maksamaan se. No kyllä se sitten olisi pitänyt olla tehtynä. Sally ei ymmärtänyt, että miten me ollaan voitu saada rekisteröinti-tarra, jos ei olla tehty pakokaasutestiä. Rekisteröinnillä ja pakokaasutestillä ei oo mitään tekemistä keskenään. Sally ei myöskään ymmärtänyt, miksi se myyntivero mikä sen piti maksaa oli niin monta sataa ja mihin se perustui. Sama myyntivero tulee ihan kaiken päälle mitä ostaa (ruokaa,vaatteet) ja perustuu ostoksen arvoon. No hyvin meni läpi, ettei me "tiedetty", että pakokaasutesti pitää tehdä, ei Sallykään tiennyt. Kaikenlisäksi Sally luuli, että kun rekisteröinnin joutuu maksamaan joka vuosi niin että se olisi sama summa kuin myyntivero...Rekisteröinti tais olla meiltä tältä vuodelta satasen.

Tehtiin kauppa muuten kuntoon ja se tulisi lopulliseksi kun pakokaasutesti olisi tehty ja kuitti toimitettu. Mentiin huoltoasemalle kysymään smogia, mutta niillä oli 40 min jono, joten mentiin läheisen hampurilaispaikan drive-inistä nappaamaan hampurilaiset, Sally halusi tarjota, ja sovittiin sitten, että Sallyn tytär käy tekemässä smogin myöhemmin. Kauppahan oli muuten kunnossa, vain smog kuitti puuttui. Auto siirtyisi heti tytön nimiin kun se veisi kuitin, meillä oli rahat, eikä jouduttu maksamaan smogia. Mie söin nyt sitten sen ensimmäisen hampurilaisen sen jälkeen, kun Teemu ja Terhi oli täällä. En tullu ees kipeeks siitä. Hirvee nälkä oli enkä halunnu kieltäytyä.

Ajettiin takaisin Sallyn talolle. Sally esitteli sen talon miulle ja sanoi majoittavansa meidät, jos joskus vielä tullaan jenkkeihin. Sitten se ajoi meidät kotiin ja halusi välttämättä antaa yhet sen aurinkolasit miulle (jotka on niin isot ettei ne pysy miun päässä).

Myytiin siis auto ensimmäiselle oikeasti kiinnostuneelle. Mitä sitä enempää miettimään. Vähän meni halvalla, mutta varsinaisesti autosta ilman myyntipalkkioita ja myyntiveroa (jonka siis kaikki aina joutuu maksamaan) oltiin maksettu varmaan ite 5800 ja myytiin se nyt 5600. Ehkä oltaisiin voitu saada parempikin hinta, jos oltaisiin jääty odottelemaan, mutta parempi näin, ei tartte pelätä että jää myymättä. Niinkuin ilmeisesti Jukan ja Mikon nyt jäi...niitten autossa on ilmeisesti niin paljon maileja jo alla, että kauppaa ei syntynyt. Tänään taisi Mikkokin lähteä Suomeen, joten, jos kauppoja ei tullut jäi Mikon auto tänne odottamaan, kun Mikko tulee syksyllä tänne takas turistiviisumilla. Ei meinkään autosta nyt ole yhtään yhteydenottoa tullut, tosin ilmoitus ei oo vielä ainakaan lehdissä ollut. Saa nähdä soittaako kukaan enää. Santtua tietysti harmitti vähän myydä niin halvalla. Miuta ei harmittanu. Ois harmittanu enemmän, jos oltaisi viimeisenä päivänä jouduttu myymään esim. neljällä tonnilla pakon edessä. Ja olihan se kiva, että auto meni käyttöön sellaisille, jotka sitä tarvitsi. Vähän vaan harmitti, kun sen tietää, että auto ei pitkään lapsiperheellä noin hyvässä kunnossa pysy. Johan sinne kerkesi vähän limsaa kaatua, kun olin pidellyt mummon tilaamaa litran mukia pystyssä ja mummo siirsi mukin lapsenlapsen puolelle eikä uskonut, että se kaatuu ja tietysti se kaatui. No onneks oli kansi.

Ja kun kauppa saatiin tehtyä 29.4 niin saatiin just toukokuun vuokrarahat autosta. Miulla olikin tilillä 26 dollaria tätä ennen ja olin jo siirtynyt suomi-visan käyttöön. =) Viimeeks kun siirrettiin rahaa siirrettiin vaan sen verran, kun oli pakko, että ei jouduta tuomaan paljoa halpoja dollareita takas. Kyllä niitä nyttekin tulee takas, mut ei sitten niin paljoa. Illalla Santtu vielä soitti mein vakuutusyhtiöön ja ne palauttaa mein vakuutuksesta jäljellä olevat rahat (huikeat 45 dollaria) parin päivän sisällä. Se oli positiivinen yllätys, kun muuten nää takuumaksujen palautusajat on olleet kuukauden tai pari.

Se oli sellanen autonmyynti tarina. Aika huvittava sanoisin.

96. Koulujuttuja ja vakuutusasiaa

Noni, nyt ihan pikapäivitys, että miten koulussa on menny. Santtu on aikalailla saamassa A:ta kaikesta...ainut mistä voi rapsahtaa alempi arvosana on markkinointi.

Miulle puolestaan on tulossa verotuksesta toistaseks B:tä (medtermeistä B:t ja tutkimuksesta B), mut loppukoe kattaa 40% arvosanasta ja siihen en oo pahemmin viel lueskellut, joten voi olla että ei tuukkaan B:tä...Internet Legal Issuesista on saanu vaan yhen arvosanan tähän mennessä, joka ylläripylläri oli B, palautin vissiin 16-sivusen tutkimuksen viime viikolla (taxation of B2C e-commerce transactions between USA and EU), mut siitä ei oo vielä tullu arvosanaa...enkä yhtään osaa sanoa mitä tulee...isoin yksin tehty tutkimus täällä tähän mennessä ja en tiedä yhtään mitä opettaja vaatii. Saati sitten oonko käsitellyt asioita verotuksellisesti oikein. Tosin tuskin se opettajakaan mitään kansainvälisestä verotuksesta tietää. =) Loppukoe on vielä tulossa. Ainut mistä tällä hetkellä on tulossa miulle A on markkinointi. Tosin se riippuu hirveesti mitä saadaan mein ryhmätyöstä (voi tulla mitä vaan) ja mitä saan loppukokeesta. Siitäkin voi tulla mitä vaan.

Markkinoinnin ryhmätyöstä oli tossa viime viikolla välipalautus. Mein ryhmässä on 5 hlöä ja oltiin mein mielestä tehty ihan ok työtä. Saatiin koko työ ihan punaisena takas. Ei sen takia, et olis kirjoitusvirheitä, mut opettaja oli muuttanu kaikki(!) lauseet sellasiks, miten se haluis ne sanottavan. Se oli ihan uskomatonta. Yks tytöistä oli tosi hämmästyny, koska sanoi olevansa yleensä ihan hyvä kirjoittaja. Tietääkseni oon itsekin ihan hyvä kirjoittaja (tosin en tässä blogissa oo hirveesti kielioppia noudatellut ja jenkit oli kaikenlisäks korjannu mein kirjotusvirheet siitä) ja olin edellisenä iltana lukenu työn läpi ja teksti oli ihan kohtalaisen sujuvaa. Mutta kyllä, opettaja muutti lauseet ihan vaan siks, että teksti kuulostais enemmän hänen kirjoittamalta. Tosi outoa.

Muutenkin kyseinen opettaja on vähän epäreilu arvostelussaan...se on täällä ainut opettaja joka rankaisee meitä kirjoitusvirheistä. Kurssilla on ollu hirveesti palautettavia töitä (yhteensä kymmenen), jotka on lähes kaikki kahden sivun tietokoneliuskoja mitä pitää kirjoittaa caseista yms. Muutama töistä on ollut isompia (niinkuin tää ryhmätyö nyt). Välillä oon onnistunut palauttamaan lähes virheetöntä tekstiä. Oon ollut hyvin yllättynyt siitä. No joka kerta en oo ihan hirveen tarkkaan kerinny juttua laatia ja pisteet on tipahtanu virheistä. Santtua opettaja rankasee melkein joka kerta kirjoitusvirheistä ja Santtu saa aina vähemmän pisteitä kuin mie. Pikkusen typerää sinänsä, et mein englanti on jo huomattavasti paremmalla tasolla kuin aluks ja kuitenkin yritetään kovasti.

Käytiin vähän aikaa sitten mein viime lukukauden markkinoinnin opettajan kanssa kahvilla. Oltiin sillon sovittu, et mennään yhessä. Se oli hauskaa. Sekin sanoi, että mein englanti on parantunu paljon siitä mitä se oli joululta. Juteltiin kaikkea ja kertoilin myös siitä mein vakuutussopasta sen entisen vakuutusyhtiön kanssa. Opettaja Harich on alunperin saksalainen ja sille oli käynyt sama juttu, kun se ensikerran tuli jenkkeihin. Ihan samalla tavalla vakuutusyhtiö vaan valehteli kaikkea.

Vakuutusjutusta puheen ollen katottiin tossa jonkun aikaa sitten dokumentti täkäläisistä terveysvakuutusyhtiöistä. Vois kuvitella, että dokumentin aiheena olis ollut se miten hoitoa ei täällä saa, jos ei oo vakuutusta. Mutta dokumentti kertoikin siitä, miten vaikeaa on jos on vakuutus! :) Dokumentissa muun muassa kerrottiin, että vakuutusyhtiöillä on erikseen henkilö, joka alkaa savustamaan ei-toivottuja asiakkaita pihalle. Henkilö tutkii vakuutettujen papereita ja koittaa löytää niistä virheitä. Sitten vedotaan ihan mihin vaan pikkujuttuun papereissa. Jos näin ei saada ei-toivottuja asiakkaita pihalle niin nostetaan vakuutusmaksut niin korkeiksi, ettei niitä pystytä maksamaan. Kuulostaako tutulta?? Ensin meille valehdeltiin kaikkea ("ei olla maksettu, ei oo ajokorttia, ei oo ajokokemusta, ollaan ajattu onnettomuus, ollaan lisätty Honda vakuutukseen") ja sitten täräytettiin neljän tonnin vakuutusmaksut. Enpä varmaan olis totakaan dokumenttia uskonu, jollei olis omalle kohdalle sattunu.

No mutta ilokseni voin kertoa, että viimeeks oon lähetelly kirjeitä vakuutusyhtiölle 2,5kk sitten ja ne ei enää oo ottaneet meihin yhteyttä tai koittaneet karhuta mitään. Tyypillinen tapa täällä olis tietty ollut maksaa ja ihmiset pelkää isojen yhtiöiden kanssa riitelyä. Eihän se yhtiö meitä tietystikään olis oikeuteen 350 dollarin takia haastanu, kun summa muutenkin tippu loppujen lopuks sinne. Nyt ne on ilmeisesti luovuttaneet. Kannatti lähetellä kirjeitä ja lukea lakeja. Asia taitaa myös olla niin, että kun Santerilla ei oo luottotietoja, kun sillä ei oo sosiaaliturvatunnusta tai verotusnumeroa täällä, niin ei se voi luottotietoja menettää, vaikka vakuutusyhtiö tuon summan johonkin yrittäis ilmoittaa. Kyllä siinä aika monta tuntia meni, kun kirjeitä väänsin monin kappalein, mutta päästiinhän siinä palkoillekin kun tultiin neljästä tonnista nollaan.

95. Tavarat laivaan

Käytiin Linnaloilla tossa joku aika sitten (su 20.4) viemässä tavaroita lähtemään Ahvon kontissa Suomeen. Santtu oli ostanu kaks semmosta matkakassia eli täytettiin ne ja sitten Santtu laittoi neljä pahvilaatikkoa. Miun tavarat oli yhessä kassissa ja Santun viidessä paketissa. Pääasiassa lähti Santun kirjoja, sitten mein talvivaatteita. Hirveesti tavaraa. Yllätys oli kuitenkin se, että miten kauan niitten tavaroitten tuleminen Suomeen kestää. Ne on perillä joskus heinäkuussa. Santeri laitto osan tuliaisista laatikoihin. =) Ahvolta ei ollu just nyt lähdössä konttia, kun kontteja ei oo tarjolla. Eurooppalaiset tilaa halvalla dollarilla nyt täältä hirveesti tavaraa, mutta kontteja ei saada samaa tahtia Euroopasta tänne takas. Tyhjänä niitä ei lähetetä ja niihin on pitkät jonot.

Mein tavarat laitetaan jonkun auton sisään. Ahvo pelotteli, että toivottavasti ne ei homehdu matkalla, kun on kosteeta. Toivotaan nyt ettei homehdu. Miun talvikamppeet on muovipusseissa, vettä pitävän kassin sisässä, joka on kahden jätesäkin sisässä. Tavarat menee vielä auton sisään ja eikai ne autotkaan homeessa Suomeen tuu..?? Ei tarttenu maksaa mitään lähettämisestä, mutta Suomessa sitten pitää tullit maksaa. Ahvo arveli, että tullit on joitakin kymppejä. Mitään kuitteja ei meillä tietystikään enää mistään oo ja hinnat piti laittaa käytetyn tavaran hinnan mukaan eli pistin talvitakillekin sitten hintaa vissiin 20 dollaria eli 15 euroa. =) (No johan se hajos viikon käytöllä vuoresta monesta kohtaa.) Lisäks laitettiin yks Santun kirjalaatikko miun nimiin ettei näytä siltä, että se tuo jonkun kirjaston Suomeen.

Toisista suomalaisista Jukka jo lähti perjantaina Suomeen. Jukalla tais olla tavaraa kaks 30 kg:n matkalaukkua ja 18 kg käsimatkatavaraa. Päällä oli pitkät housut, kädessä villatakki ja villakangastakki. Oli kuulemma vähän lämmin.

Kyllä tässä onkin viime päivinä säitä taas pidelly. Vähän turhanki kanssa.

94. Hirvee kiire

Tässä on ollu nyt pitempään hirvee kiire päällä koko ajan. Aamulla kun viimeistään kahdeksalta heräilee niin sitten pääsee siinä yöllä jo puoli yhden maissa yleensä nukkumaan. En oo ees telkkaria kerinny kattomaan. Tänäänkin herätyskello soitteli kuuden ja seittemän välillä ja kyllähän se näyttää taas yöhön asti menevän. Olishan tässä kaikenlaista juttua kerrottavana, mutta aion pitää erikoispäivän ja meen nukkumaan puolen tunnin päiväunet. Enemmänkin nukkuisin jos kerkeisin. Mutta kun sitä ei nytkään ehdi kirjoittaa niin saatte jäädä oottelemaan jotain vähän kiireettömämpää päivää. Täällä sitä kuitenkin vielä ollaan. :)

93. Ace Ventura

Muutama päivä sitten olin aamuisella syöttämässä pihan ankkoja. Ilma oli mainio ja kävin vaihtamassa bikinit päälle ja aurinkorasvat pintaan. Olin menossa uima-altaalle ja huomasin keskellä pihan polkua minikokoisen kilpikonnan. Sellasen kolmen sentin kokosen. Ajattelin, että olipa hyvä, että just mie satuin paikalle -joku muu olis voinut vaikka tallata sen päälle! Otin mini kilpikonnan varovasti etusormella ja peukalolla maasta. Se oli niin söpö. Ihan ku lelu. Tietysti olisin halunnu pitää sen. Tosin mein asuntokompleksissa ei taida saada pitää lemmikkejä...et sit olisin kyllä rikkonu vuokrasopimustakin. Muistelin kyllä, että eräs nimeltä mainitsematon tuttavani on kerran kuljettanu kilpikonnan rintsikoissa Suomeen...

Päätin kuitenkin viedä mini kilpikonnan johonkin lampeen. Menin yhen pikkulammen vierelle ja valitsin siitä sellasen kiven, josta pääsis hyvin maalle tai uimaan. Laitoin kilpikonnan kivelle ja jäin oottamaan, että se lähtee siitä. No paikalle tuli ankka. Pokkana ankka nappas kilpikonnan kiveltä ja yritti syödä sen. Olin ihan järkyttyny. Sydän pamppaillen huusin ankalle "No!!!". Siis tietysti jenkkiankat ymmärtää vaan englantia. Olin just ajatellu, että mie pelastin kilpikonnan tuomalla sen lammelle ja nyt ankka koitti syödä sitä. Tunnelmat oli kuin siinä lastenlaulussa, jossa lauletaan "pois ankka ui vesikirppu vatsassaan".

Onneks kilpikonna oli kova ja pyöree ni se ei mahtunu ankan nokasta ja ankka pudotti sen veteen. Osaako vauvakilpikonnat uida? Siellä se vaan oli liikkumattomana pohjassa. Mie seisoin siinä oottamassa, mut kilpikonna ei ees hievahtanu. Ajattelin, että en kyllä uskalla sitä ruveta nykimään enempää, järkyttyy vielä lisää kun koko ajan nyvitään johonkin suuntaan. Huomasin, et olin unohtanu kännykän sisään ja kävin hakemassa sen. Kun tulin takas niin siellähän se mini kilpikonna jo uiskenteli. Yritti kiivetä kivelle, mutta vesilätäkössä oli niin suuret "aallot" (siis varmaan jonkun sorsan tekemät), että se ei päässy. Miun piti vielä tökätä sille risulla vähän vauhtia, että se pääs siihen kiven reunaan kiinni.

Sinne se sitten jäi ja mie menin uima-altaalle. Kun Santtu tuli koulusta niin tietysti kerroin miun jännittävästä päivästä. Santtu kysyi miulta, että mistä mie tiesin, et se oli just sen kilpikonnan kotilampi mihin mie sen laitoin? No enhän mie mistään tiennytkään, mut ajattelin laittaa sen sinne, kun olin siellä suunnilla kerran aikasemminkin nähny yhtä pienen kilpikonnan. Santtu oli varma, että sen kilpikonnan kotilampi oli kyllä ihan toinen ja että kerrankin se oli päässy puoleen väliin matkassa sieltä väärästä lammesta kotilampea kohti ja nyt mie vein sen takas sinne väärään lampeen.

92. OSA 6: Empire State Building, Central Park & Virgin America

Viimeinen päivä Nykissä, lauantai 5.4 ja kello soittaa kuudelta. Piti herätä aikaisin, että kerkeää vielä jokapaikkaan ja lentokentällä piti olla muistaakseni viiden maissa. Tavarat kasaan ja kirjauduttiin ulos hotellista. Olisko ollut seitsemän/kahdeksan maissa kun jo painettiin kaupungilla kohti Empire State Buildingia. Empire State Buildingista on hienot näkymät yli New Yorkin. Jos on. Mentiin sisään, jonoja ei tähän aikaan tietenkään ollut. No ei ollut näkyvyyttäkään. "Näkyvyys nolla", luki aulassa olevassa lapussa. Santeri vähän pohdiskeli, että jos mentäisiin silti, mutta mie olin sitä mieltä, että ei mennä. Miksi pitäisi maksaa $18/henki, jos ei mitään näe? Aulan työntekijäkin sanoi, että ei kannata mennä.

New Yorkin sää oli muutenkin ollut hyvin "newyorkilainen". Vettä satoi. Ei satanut. Satoi. Ei. Satoi....Tänä aamuna ei satanut, mutta oli pilvistä. Ei oltu syöty aamupalaa ja mentiin sitten lähimpään Mäkkäriin ihmettelemään mitä tehdään seuraavaksi. (En syönyt hampurilaista.) Kirjoitettiin siinä sitten loput postikortit ja päätettiin etsiä ensin lähin posti. Kello ei ollut vielä edes yhdeksää, joten eihän siihen aikaan kaupungilla paljon tee. Matkalla postiin näkyi aika hauska määrä takseja:

Posti löytyikin aika läheltä. Enpä oo tainnut koskaan ennen edes harkita ottavani kuvaa postista. No tästä postista otin:

Postissa käynnin jälkeen mentiin kauppoihin vähäksi aikaa. Tai siis Santeri meni kirjakauppaan ja mie menin läheisiin vaatekauppohin. Kävin myös maailman suurimmassa tavaratalossa, Macy'sillä. Porukkaa oli ku pipoa. (Ainakin mein matkaoppaan mukaan kyseinen tavaratalo oli kaikken suurin.) Varmaan pari tuntia pyörin kaupoissa, mutta en sitten sen enempää viittinyt. Aurinko oli alkanut paistaa ja mentiin uudestaan Empire State Buldingiin kattomaan josko näkyvyys olisi parantunut. Olihan se ja niin myös jonot.

Mentiin sitten jonoon. Jono oli varmaan pisin jono missä ikinä oon ollut. Kyllä myö vapauden patsaaseenkin ihan kiitettävästi jonotettiin, mut se ei ollut mitään tähän verrattuna. Ainakin tunti oltiin jonossa ja jono liikkui koko ajan eteenpäin. Se oli piiiiitkä jono, huoneesta huoneeseen, aina luuli, että seuraavan kulman takana jono loppuu, mutta ei loppunu. Miun jalkapohjat oli niiiiiin kipeet. Kaikki päivät oltiin kävelty ja nyt olin aamupäivän kävelly ympäriinsä reppu selässä (se kuitenkin painoi jonkin verran) niin kyllä koski. En meinannut pystyä jonossa seisomaan. (ja siis miulla ei ollu korkkareita ees mukana) Turvatarkastuksien ja loputtomalta tuntuvan jonottamisen jälkeen päästiin näköalatasanteelle:

Empire State Buildingissa meni kauan, mutta meillä oli vielä aikaa piipahtaa Central Parkissa. Ajettiin metrolla puistoon ja lysähdettiin puistopenkille istumaan. Sen pidemmälle ei päästy. Oltiin ihan uupuneita. Istuttiin siinä sitten ja naurettiin ohi juokseville lenkkeilijöille. Toisilla oli niin hauskoja juoksutyylejä. Pitäis varmaan ottaa omaa juoksemista videolle ni ei enää paljoa naurattais. Olin aina ajatellut, että Central Park on rauhallinen paikka, mut ainakin tää pääty missä oltiin oli ihan täynnä ihmsiä. Kaikista hauskoin oli joku kahdeksankymppinen pappa, joka pyöräili puistossa, tarakalla radio ja soitti kovaa Sinatran New York-biisiä -laulaen itse mukana.

Ehkä kaikista hauskoinpia oli kuitenkin oravat. Tää orava oli niin rohkea et tuli ihan jalkoihin:

Istuttiin puistossa varmaan neljään ja sitten mein pitikin lähteä metrolla kohti JFK:n lentokenttää. Joku patsas puiston edessä:

Lentokentälle mentäessä ajettiin yhden metropysäkin ohi, mutta ei siinä mitään, sitten ajettiin takas. Muuten päästiin ihan sujuvasti. Aika vähän ajeltiin vääriin suuntiin metrolla ylipäätään. Lennettiin Virgin American koneella, kun Santtu oli lukenu, et ne on hienoja. Mie olin ajatellu, että "niin varmaan". En arvannu, että Muoti-Santun suosittelema lentokone olisi näin hieno. Pinkit ja siniset valot ja muuten kone oli ihan pimee. Kone oli ihan uus, alle vuoden ollu käytössä ja kaikki suunnittelu seinistä lähtien näytti kivalta. Se oli hieno. Jokaisella oli omat näytöt, joissa sai pelata, kuunnella musiikkia, chattailla toisessa penkkirivissä istuvan henkilön kanssa, kattoa telkkaa tai musiikkivideoita ilmaiseks. Elokuvat olisi olleet maksullisia. Tulevaisuudessa ruuduilta voi myös shoppailla, lukea yms. Pakolliset ohjeet, jotka lennolla aina aluksi annetaan oli tällä kertaa piirrettynä, joka oli jopa hauska. Henkilökunta oli nuorta ja iloista.

Kaukosäätimen toisella puolella oli tavallinen kake ja toisella puollella näppäimistö pelaamiseen ja chattailuun.

Lento meni hyvin. Kone ei ollut ihan täynnä ja saatiin istua kahdestaan mein rivissä. Menolennolla Nykiin kone oli ollut ihan tupaten täynnä. En muista tarkkaa lähtöaikaa, mutta kun kello oli Losissa kuitenkin kolme tuntia vähemmän niin oltiin illalla takaisin kotona. Lento taisi kestää kuutisen tuntia. Huh, kun miulla oli molempiin suuntiin jalat turvoksissa. Kun alunperin tultiin LAX:ilta JFK:lle ni en saanu tossua enää sujautettua jalkaan avaamatta sitä, kun jalka oli niin pullero. En kyllä yhtään oota sitä kotiinpaluu lentoa. Pitäis varmaan ostaa jotkut lentosukat. (No en kuitenkaan saa aikaseks.) Oltiin varattu shuttle kuljetus kentältä kämpille ja päästiinkin 15 minuutin odottelun jälkeen lähtemään kentältä kohti Fullertonia. Se oli sellainen reissu.

91. OSA 5 Soho, Diamond District

World Trade Centerin kuopalta matka jatkui kohti Sohoa. Sohosta löytyy kaikki hienoimmat kaupat, mutta alue oli kerrassaan erikoinen. Erikoinen siinä mielessä, että alue oli varsin ränsistynyttä, mutta sitten sieltä löytyi kaikki huippumuodin putiikit. Tässä pari kuvaa Sohosta. Etualalla on miulle sopiva auto ja takana Santulle sopiva.

Seuraavassa kuvassa yritin ottaa kuvaa ilmiöstä, joka hyvin kuvasi aluetta; vasemman puoleisen talon olisi saanut purkaa ja oikealla olevassa talossa oli sitten Chanelin liike. Se tuntui tavallaan hirveän hassulta, kun normaallisti huippuliikkeet valitsevat liikepaikkansa alueen hienouden mukaan. No, Soho on Soho. Alue on tosin niin kallis, että sieltä ei voi ostaa mitään -vähän kuin Rodeo Drive LA:ssa, paitsi että Rodeo Drive on oikeasti hieno.

Pyörittiin vähän aikaa Sohossa. Tai niin oli tarkoitus. Kun päätettiin lähteä lähimmän metroaseman suuntaan niin päädyttiin ramppaamaan yhtä katua ees taas varmaan neljä kertaa, kun Santtu luki karttaa väärinpäin. Miten karttaa voi lukea molempiin suuntiin väärin??

No päästiin metroon kuitenkin ja ajeltiin sillä sitten itäpuolelta vähän keskemmälle. Oltiin menossa Rockefeller Centerin suuntaan ja matkalla nähtiin New Yorkin Public Library. Annoin Santun ottaa kuvan vaan ulkoa.

Matkalla Rockefeller Centerille oli Diamond District. Diamond District on oikeastaan yksi katu ihan täynnä kultasepänliikkeitä. Päivittäin Diamond Districtillä käydään timantti kauppaa 400-500 MILJOONAN dollarin arvosta ja alueella on yli 2600 yritystä, joista lähes kaikki ovat erikoistuneet timantteihin ja/tai koruihin. No mutta voi harmi, kello oli seittemän kun tultiin timanttikadulle ja kaikki liikkeet oli sulkenu!!! Liikkeet oli sulkenu jo viideltä! Olin ihan että mitä ihmettä? Täällä ei mikään mee kiinni viideltä. Ees Lappeenrannassa Kultakello ei mee kiinni viideltä. Uskomatonta oli myös, että liikkeet oli tyhjentäneet ikkunoista/hyllyiltä kaiken kassaholviin tai minne lienee. Sehän on ihan valtava homma tyhjentää koko liike joka päivä. No osassa liikkeitä oli vielä seitsemän aikaan henkilökuntaa tyhjentämässä niitä, että kai ne siksi on pakko sulkea aikaisin.

Rockefeller Centeriä kuvaillaan upeana viihde ja shoppailupaikkana. Olin täysin pettynyt. Ehkä jotain olisi voinut päätellä siitä, että paikka on rakennettu 1930-40-luvuilla eikä siks ihan vastannu sitä mitä kuvittelin. Olihan se hieno...mut jotenkin ootin paljon enemmän. Ja kaikki kaupat oli sulkeneet. (Uskomatonta.)

Rockefeller Centeriin kuuluu hieno luistelurata, jonka näkeminen kyllä vähän korvasi sitä, että olin vähän pettynyt muuten.Luistin radan vieressä oli myös kaunis kukkaistutus. Harvemmin sitä on tottunut näkemään luistinradan ja kukkivat kukat vierekkäin.

Kello oli jo ainakin kahdeksan ja oltiin painettu koko päivä ympäriinsä. Todellakin teki mieli lähteä takaisin hotellille. Taas suunnistus lähimmälle metroasemalla ja kyytiin. Santtu nappasi pari kuvaa metroasemalta. Huh, se oli likainen paikka. New Yorkin viehätystä syö aikalailla kuppainen metro. Asemat on melko kuvottavassa kunnossa...mutta no, Nykissä sentään on julkinen liikenne käytössä, toisin kuin Californiassa.

90. OSA 4: Wall Street & World Trade Center

Perjantaina 4.4 päätettiin nukkua vähän pitempään. Muina aamuina oltiin oltu suunnilleen kuudelta hereillä. Vasta yhdentoista aikaan lähdettiin hotellilta kaupungille ja mentiin ensiksi Wall Streetille (Financial District, New Yorkin kärki).

Santerin takana näkyy New Yorkin Stock Exchange.

Talo, jonka rappusilta otettiin yllä oleva kuva oli Subtreasury-museo ja piipahdettiin sisällä äkkiä.

Santtu halusi käydä Wall Streetillä olevassa Museum of American Financessa, jossa oli yllättäen näytillä kaikkea rahoitukseen liittyvää. Ei meinattu löytää museota, kun satuttiin kiertämään juuri se kohta, jossa museo oli, toisen kadun puolelta. Kadulla ollut kartta näytti museon eri paikkaan, kuin mitä mein opaskirja. Löydettiin museon sivuovi, mutta ei päästy siitä sitään. Santeri kysyi Subtreasury museosta, että missä se Museum of American Finance on. Täti selitti missä museo on ja Santtu selitti, että ei siitä kyllä sinne päässyt ja kysyi onko täti ihan varma, että museo on siellä, kun se oli kartoissa merkitty eri paikkoihin. Täti oli edellisenä päivänä ollut Museum of American Financessa ja oli ihan varma, että museo oli samassa paikassa missä se oli ennenkin ollut.

Päästiin museoon ja ajattelin, ettei ikinä päästä sieltä pois. Kattelin museossa vähän aikaa ja sitten menin museon kauppaan. Siellä oli kaikkea hauskaa tavaraa myynnissä ja hain Santunkin sinne. Kun Santtu pääsi kauppaan niin ajattelin ettei päästä sieltäkään ikinä pois. Santeri osti museosta vanhoja paperisia stock certificaatteja, jotka on keräilykohteita. Esim. Pan American World Airwaysin stock certificate oli vuodelta 1966. Tässä vähän kuvia museosta:

Kolikoista tehty "sohva".

Wall Street oli loppujen lopuksi aika lyhyt kadun pätkä. Olin kuvitellut, että se on pitempi. Kadun toisessa päässä on Trinity-kirkko. Jos muistan oikein, kirkko oli aikanaan Manhattanin korkein rakennus.

Wall Streetiltä mentiin sinne missä World Trade Center ennen oli. Nyt siellä oli kuoppa:

Satuttiin myös näkemään tälläinen hieno, neulottu/virkattu "koralli"asetelma ja päätettiin ottaa siitä kuva. Jos Tuija vaikka heittäytyy luovaksi ja pyöräyttää seuraavaksi tälläisen? Teillähän on muutenkin kotona kaikenlaisia eksoottisia matkamuistoja niin kyllähän sinne sopisi neulottu koralliasetelma muitten sekaan.

(Blogger ei taaskaan halua asetella tekstiä kauniisti, älkää välittäkö.)

89. LUE: OSA 3 Boston & Harvard

Keskiviikko iltana 2.4 sitten köröteltiin Greyhoundin bussissa kohti Bostonia. Matka sujui mukavasti ja taisi kestää nelisen tuntia. Oltiin varattu Days Inn hotelli valmiiksi, mutta meillä ei kyllä ollut aavistustakaan miten sinne päästäisiin. Bostonin metrokartta ja opaskirja oli mukana. Ekaksi syötiin linja-autoasemalla iltapala ja ihmeteltiin siinä sitten, että miten sinne hotellille päästään. Arvioitiin, että matka hotellille olisi noin 5 kilometriä.

Yksi metrolinja näytti menevän melko lähelle hotellia ja sitten olisi pitänyt kävellä loppumatka hotellille. Santeri kannatti tätä vaihtoehtoa. Mie kannatin taksia; oli melko kylmä, pimeetä ja vieras kaupunki. No lähdettiin sitten kuitenkin metrolla sinne suuntaan. Ajettiin pätkä metrolla ja odotellessa toista metroa Santtu kysyi ohjeita joltain metroasemalla työskentelevältä mieheltä. Tässä vaiheessa oltiin kysytty ohjeita jo kaks kertaa, mutta kukaan ei tiennyt mitään. Mies pohdiskeli vaihtoehtoja ja kysyi kaveriltaan, että mitä mieltä tämä on mein matkasuunnitelmasta. Toinen mies irvisti ja kysyi sitten Santulta että se ei varmaan halua tulla hakatuksi pimeässä Bostonissa. :) Miehet oli sitä mieltä että ei kannata kävellä. Ne neuvoi meitä ajamaan metrolla Bostonin keskustaan ja ottamaan sieltä taksin hotellille. Niin sitten tehtiin. Kun noustiin keskustassa metrosta oli mein edessä suoraan taksitolppa. Taksimatka hotellille maksoi 8 dollaria, joten ei ollut enään paljon.

Varmaan kahdentoista maissa päästiin nukkumaan. Seuraavana aamuna oli aikainen herätys, oltiin nimittäin menossa Harvard Business Schoolin (HBS), joka on yksi maisteri tason kouluista Harvardin yliopissa, luennolle heti aamulla. Jos haluaa osallistua HBS:n luennolle voi paikan varata netissä etukäteen ja näin oltiin tehty. Hotelli oli ihan lähellä yliopistoa, ehkä kilometrin matkan päässä ja piti olla Harvardissa vähän kahdeksan jälkeen. Siellä sitten mentiin johonkin toimistoon, josta meidät vietiin luentosaliin. Meillä kävi sinänsä hyvä tuuri, että meidät oltiin laitettu yrittäjyysluennolle.

Oppilaat vastaavat vieraiden viemisestä luennolle ja meidän oli pitänyt täyttää pienet nimilaput. Luennon alussa yksi oppilaista sitten esitteli meidät mahdollisina tulevina opiskelijoina ja kertoi, että ollaan Suomesta. Kaikki hurrasi. Se oli huvittavaa. Kuulin myös, että luokassa on joku ruotsalainen, mutta miulle jäi vähän epäselväksi kuka. Siinä sitten istuessamme luennolla, huomasin, että erään oppilaan nimilapussa lukee Ami Kemppainen. Tuo on se ruotsalainen varmaan, ajattelin, sillä on vaan suomalainen nimi. No luennon jälkeen Ami tuli mein luokse ja tietysti esittelin itseni englanniksi. Kaveri oli suomalainen. Kymmenes Harvard Business Schoolin MBA-ohjelmassa koskaan opiskellut suomalainen. Uskomaton tuuri, että osuttiin juuri samalle luennolle. No, ei siinä vielä kaikki: Santun vieressä istuva tyttö seurusteli jonkun muun suomalaisen pojan kanssa ja luennoitsija itse oli naimissa suomalaisen naisen kanssa. =)

Sovittiin heti Amin kanssa, että mennään sen kanssa syömään, kun sen luennot loppuu. Meille jäi siinä sitten reilu tunti aikaa pyöriä yliopistolla, kun odoteltiin Amia. Harvardin yliopisto oli hauska. Kampusaluetta oli vähän siellä täällä ja osittain alue tuntui pikkukaupungilta enemmän kuin yliopistokampukselta. Joka paikassa oli paljon oravia. Tässä pari kuvaa kampukselta:

Pyörittiin kampuksella ja Santeri osti Harvard t-paidan. :) Sitten mentiin takaisin business rakennuksien lähettyvillä olevaan ruokapaikkaan odottamaan Amia. Mentiin siitä yhdessä syömään ja täytyy sanoa, että oli hieno "ruokala". Ruokalajeja yms. oli älyttömästi ja kaikki oli jaettu omiin pöytiin; kiinalainen pöytä, voileipä pöytä, salaattipöytä, kansainvälinen pöytä jne. Tosin Harvard maksaa $75 000 vuodessa, joten pitäähän sitä saada rahalle vastinetta.

Kun sitten päästiin istumaan niin ruvettin tietysti utelemaan Amilta kaikkea mahdollista. Meillä alunperin oli suunniteltu aikataulukin Bostonin vierailulle, mutta ei oltu osattu arvata, että törmätään keneenkään suomalaiseen Harvardissa, joten mein aikataulu meni samantien ihan "pilalle". Hyvä niin. Ami oli asunut jenkeissä jo yhdeksän vuotta ja tullut tänne alunperin mormoonina tekemään lähetystyötä vanhempiensa mukana. Kaveri oli opiskellut Utahin yliopistossa ja ollut sen jälkeen pari vuotta konsulttina ja aloittanut viime syksynä Harvardissa. Myöhemmin Santeri kattoi netistä, että se Utahin yliopistokin, jossa Ami oli opiskellut kuului kymmenen parhaan undergraduate (eli kanditason) koulun joukkoon. Samasta koulusta oli päässyt Harvardiin ilmeisesti monta muutakin, sillä Ami moikkaili kavereitaan ja sanoi muutamista, että ne oli samasta koulusta lähtöisin. Ami asui yhdessä toisen HBS:ssa toistavuotta opiskelevan suomalaisen kanssa eli Amin kämppis oli yhdeksäs koskaan Harvardissa opiskellut suomalainen. Ajateltiin, että ei voi olla totta. Amin kaveri ei kuitenkaan ollut kampuksella, joten häntä ei valitettavasti tavattu.

No kyseltiin tietysti kaikkea. Harvard Business School perustuu case-opetusmetodiin, joten luennoilla käydään käytännössä vaan caseja läpi ja joka luennolle pitää valmistella yksi case. Yhden case:n valmisteluun kuluu aikaa 2-3h eli käytännössä oppilaat työskentelevät viikolla lähes yöhön asti, että saavat seuraavan päivän kotitehtävät tehtyä. Ami sanoi kuitenkin kerkeävänsä nukkua kuus tuntia yössä. :) Lisäksi Amilla oli ollut toissa viikon keskiviikkona jo kuudelta kotitehtävät tehtynä, mikä oli niin erikoista, ettei kaveri oikein tiennyt mitä olisi tehnyt, kun oli koko ilta vapaata. Puolet arvosanasta tulee luennoille osallistumisesta ja kaikki viittasikin kilpaa. Jos ei ole valmistellut casea, niin jatkossa joutuu tekemään enemmän töitä, että saa sen yhden kömmähdyksen hyvitettyä. Erittäin tiukka linja.

Opiskelu kestää 2 vuotta ja kuten sanoin, maksaa 75 000 dollaria vuodessa. Kaikille Harvardiin pääseville kuitenkin annetaan 150 000 dollarin laina ilman takaajaa. Laina voidaan myöntää koska HBS:stä valmistuttuessa ensimmäisen vuoden palkka on keskimäärin $140 000 (ja verotushan täällä ei ole samaa luokkaa kuin Suomessa). Lisäksi on mahdollisuus saada todella huomattavia stipendejä. Stipendiä ei ilmeisesti saa vain silloin, jos on älyttömän rikas etukäteen. Omia varoja voi olla, mutta stipendiä myönnettäessä ei kuvitella, että joku käyttäisi kaikki säästönsä opiskeluun. Ami sanoikin, että kyllä kaikki Harvardiin hyväksytyt saavat opintonsa rahoitettua, vaikka lukukausimaksut hirveiltä kuulostaakin.

Viereisestä pöydästä oli lähdössä pois pari tyttö ja poika. Ami huikkasi ne meidän luokse ja esitteli kaverinsa. Hämmästyin aika paljon, kun poika kysyi meiltä suomeksi, että "mitä kuuluu?" ja "mistä olet kotoisin?". Vaihdettiin pari sanaa niitten kanssa ja ne lähti. Ami sanoi, että suomea puhunut kaveri oli Jean-Henry (jos muistan nimen oikein) ja että kaveri löytyy Guinnesin ennätysten kirjasta, koska puhuu tiettävästi eniten kieliä maailmassa sujuvasti. Yli kaksikymmentä kieltä menee kuulemma sujuvasti ja sitten rippeitä muista kielistä. Niin. Mitäs siihen sitten sanomaan. Utelin tietysti, että miten joku on voinut oppia niin paljon kieliä ja Ami kertoi kaverin asuneen monessa maassa ja oppivan jo lyhyillä lomamatkoilla puhumaan toisen maan kieltä. Aivoilla on jotenkin erittäin hyvä oppimispohja kielille. Ami sanoi, että Harvardista löytyy muitakin erikoisia tyyppejä, mutta pääasiassa siellä opiskelee "normaalia" porukkaa. Amin puolesta täytyy sanoa, että kaveri vaikutti erittäin mukavalta ja selkeästi ajatteli todella nopeasti.

Oltiin molemmat superinnoissamme Amin tapaamisesta, mutta Amin piti alkaa lähteä ja niin meidän myös. Ami oli menossa juoksulenkille, oli juossut viime kesänä maratoonin. Se ei kuulemma ole pakollinen vaatimus Harvardiin pääsemiselle. Saatiin Amin yhteystiedot ja Suomeen Ami on muistaakseni tulossa ensi elokuussa. Ehkä tapaamme vielä. :)

Alkuperäisen suunnitelman mukaan mein piti mennä katsomaan MIT:iä eli Massachusetts Institute of Technologyä ja siellä Sloan School of Management (no arvatenkin Santeri halus), joka sijaitsee Harvardin lähettyvillä ja kuuluu myös huippuyliopistojen joukkoon. Piipahdettiin siellä, mutta se näytti ankeelta teknilliseltä yliopistolta (paljon enemmän LUT:in tyyliä) ja mein yliopistokiintiö alkoi jo olla aika täynnä. Mein oli tarkoitus lähteä kuudelta bussilla takas Nykiin ja koska meillä oli vielä aikaa niin mentiin kiertelemään kaupungille. Tältä näyttää Bostonissa:

Boston Stock Exchange:

Alla on Federal Reserve Bank of Boston:

Bussiasema:

Bank of American erikoinen rakenunnus Bostonissa ja huomatkaa UFO:

Bussin lähtöaika oli kuudelta ja mentiin lähtöportille puolikuusi. Bussiin olikin hirveä jono. Täällä on ihan sallittua ylibuukata kaikki ja jos joku ei mahdu niin oma moka. Laskettin, että mein edellä jonossa oli joku reilu neljäkymmentä ihmistä ja ajateltiin, että just mahdutaan. Miun kohdalla lippujen tarkistaja sitten sanoikin, että oon viimeinen joka pääsee. Kyllä mein lisäks pääs vielä ainakin pari tyttöä, mutta sinne jäi varmaan kolmekymmentä ihmistä rannalle soittelemaan. En sitten tiedä hankittiinko niille toista bussia, mutta bussilipuissa luki, että jos ei mahdu niin siirretään seuraavaan kyytiin. No me kuitenkin mahduttiin ja saatiin istua takana vessan vieressä koko matka. Vessan ovi ei pysynyt kiinni ja vessa haisi. Heti bussin lähdettyä liikkeelle Santtu alkoi nuokkua. Siinä se pilkki ja selitti sitten, että maisemat vaihtuu niin hitaasti ettei niitä jaksa kattoa. (Stop n' Go -liikenne.)

Nykissä mentiin samaan hostelliin takaisin, missä oltiin oltu aikaisemminkin. Tällä kertaa saatiin jopa parempi huone kuin ekalla kerralla. Tyyny oli muhkurainen ja naapurit paukutti ovia kuin hullut, mutta onneksi väsytti niin paljon, että ei haitannu.